0

E-kirja lyö läpi kirjastoissa

Julkaistu 6.2.2014 10:32 Kyösti Pärssinen
ebook1

Digitaaliset e-kirjat ovat lyömässä itseään läpi kirjastojen kautta. Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen e-lainojen määrä nousi viime vuonna yli 339 000:een, ja pääkaupunkiseudulla kokeiltu ja testattu Ellibs-e-kirjastopalvelu aiotaan ottaa jatkossa käyttöön muuallakin Suomessa.

Varsinkin ulkomaisten aikakauslehtien lainaaminen on räjäyttänyt e-potin pääkaupunkiseudun kirjastoissa. HelMet-kirjastojen Zinio-palvelusta lainattiin viime vuonna yli 230 000 lehteä. Vaikka ulkomaisia lehtiä tarjoava Zinio-e-lehtipalvelu avattiin kesken vuotta, sen käyttö kasvoi räjähdysmäisesti heti avaamisensa jälkeen.

E-kirjojen lainaaminen on tähän mennessä kaksinkertaistunut joka vuosi lyhyen olemassaolonsa aikana, ja lainausluvut ovat kahdessa vuodessa nousseet 10 000 lainasta 46 000 lainaan. Kokonaisuuteen verrattuna määrä on yhä pieni, sillä kaikkiaan pääkaupunkiseudun kirjastoista tehtiin viime vuonna 12 miljoonaa lainaa. Kirjastoissa kuitenkin arvioidaan, että e-aineistojen lainaaminen näkyy jo kokonaislainauksessakin.

Helmet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastojen yhteinen Helmet.fi-verkkopalvelu alkaa vetää suosiossa vertoja kirjastoissa käymiselle. Fyysisten käyntien määrä kirjastoissa oli viime vuona 8,4 miljoonaa, kun verkkopalvelussa vierailtiin 8,1 miljoonaa kertaa.

E-kirjoja ja lehtiä voi lukea tableteilta, lukulaitteilta tai selaimen kautta. E-aineistojen tarjonnan kasvun myötä asiakkaat toivovat kirjastoilta enemmän myös opastusta digitaalisten aineistojen ja laitteiden käytössä.

Lainausmääriä on rajoittanut e-kirjojen tarjonnan puute. Kirja-alan tahojen yhteistyönä kehittämä Ellibs-e-kirjastopalvelu on ollut aikaisemmin kokeilukäytössä, mutta otettiin vuoden alusta pysyvään käyttöön. Sen kokoelmia kartutetaan säännöllisesti kotimaisella kirjallisuudella. Palvelu laajennetaan jatkossa käyttöön muuallakin Suomessa kuin pelkästään pääkaupunkiseudulla.

HelMet-kirjastoilla on myös klassisen musiikin palvelu Naxos, joka on saanut seurakseen jazz-kirjaston. IndieFlix-palvelu puolestaan tarjoaa katsottavaksi tuhansia independent-elokuvia.

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun

12.06.2014

Tiedätkö, millä kellotaajuuksilla puhelimesi suoritin toimii?

  • Kyllä

    41%

  • En

    59%

Vastauksia: 758
MBlabra ja Net.nyt
Näytä kaikki