-1

HP tuo pc-eleohjauksen

Julkaistu 17.4.2013 12:24 Samuli Kotilainen
vallankumous pc koneisiin hp tuo eleohjauksen smf article main

Pc-koneita on ohjattu kymmenien vuosien ajan näppäimistöillä, hiirillä ja kosketusnäytöillä tai kosketuslevyillä. HP saattaa mullistaa tämän. Yhtiö on hankkinut tietokoneisiinsa uudenlaista tekniikkaa, jolla niitä voidaan ohjata tarkasti ilmassa tehtävillä eleillä. HP:n koneen ohjain voi jo lähikuukausina olla sormi tai vaikkapa lyijykynä.

HP on tehnyt sopimuksen Yhdysvaltojen San Franciscossa toimivan Leap Motion -yrityksen kanssa. Yhtiö on kehittänyt tietokoneisiin uudenlaisen eleohjauksen järjestelmän.

Eleohjaus sinänsä ei ole uusi asia. Sitä on rakennettu viime vuosina esimerkiksi pelikonsoleihin. Usein liikeohjaukseen kuuluu jonkinlainen lisälaite, mutta esimerkiksi Microsoft Xboxin Kinect-järjestelmässä ohjaimena toimivat ihmisen kädet ja jopa jalat. Eleohjausta on tuotu myös televisioihin.

Kolmiulotteinen tarkka eleohjaus

Leap Motionin järjestelmä pohjautuu samaan ideaan. Uutta on se, että eleohjaus on tarkoitettu tietokoneen käyttämiseen. Ohjaus toimii lyhyemmällä etäisyydellä ja se on aiempaa tarkempi.

Yhtiö kehuu, että eleohjaus seuraa kolmiulotteisesti kaikkien kymmenen sormen liikkeitä. Tarkkuudessa puhutaan millimetrien murto-osista. Kädellä tai vaikkapa lyijykynällä voidaan näin tarkasti ohjata tietokoneen ohjelmia.

Leap Motion on julkaissut työkaluja, joilla eleohjauksen käskyjä voidaan rakentaa ohjelmiin. Yhtiöllä on oma AirSpace-sovelluskauppa, jossa eleohjattavia sovelluksia jaellaan.

Järjestelmä toimii pienen sensorin avulla, joka kiinnitetään tietokoneen usb-porttiin. Sensori voi olla esimerkiksi pöydällä koneen edessä (alakuva). HP voi sopimuksen myötä rakentaa sensorin suoraan tietokoneen yhteyteen.

HP ei ole vielä kertonut tarkkoja suunnitelmia eleohjauksen käytöstä. Erillisen laitteen myötä se voitaisiin tuoda HP:n koneisiin jo lähikuukausina.

Leap Motionin eleohjaus tulee toukokuussa myös yleiseen myyntiin ainakin Yhdysvalloissa. Järjestelmän hinta on 80 dollaria eli noin 60 euroa.

Leap_Motion_ohjaus_468xtosikorkea

Avainsanat: HP, Kinect, eleohjaus

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun

12.06.2014

Tiedätkö, millä kellotaajuuksilla puhelimesi suoritin toimii?

  • Kyllä

    41%

  • En

    59%

Vastauksia: 758
MBlabra ja Net.nyt
Näytä kaikki