
Kerrostaloasunnossa voi joutua yllättäviin ongelmiin langattoman verkon kanssa. Liian paksut seinät tai naapureiden tukiasemat saattavat häiritä signaalia niin, ettei verkko kuulu joka huoneessa. Asuksen uudella antennitekniikalla varustettu kahden taajuuden tukiasema lupaa korjaavansa asian.
Asus EA-N66 käyttää valmistajansa patentoimaa 3 × 3 -moniantennitekniikkaa. Laite toimii sekä 2,4 että 5 gigahertsin taajuutta. Molemmilla taajuusalueilla langattoman verkon huippunopeus on 450 megabittiä sekunnissa.
2,4 gigahertsin alue sopii paremmin tavalliseen nettisurffailuun ja tiedostojen latailuun. Hdtv-tason videostriimeille ja muille pientä latenssia vaativille sovelluksille käytetään ruuhkattomampaa viittä gigahertsiä.
Langattomien yhteyksien lisäksi laitteesta löytyy myös gigabitin ethernet-liitäntä, jonka kautta tukiasemaa voi käyttää myös "wlan-verkkokorttina". Tällä saadaan muutettua esimerkiksi pelikonsolin tai television tavallinen verkkoyhteys langattomaksi.
Kolmas tukiaseman toimintatila on wlan-toistin, jolla jo olemassaolevan verkon kuuluvuutta voi laajentaa.
Pyramidiksi muotoiltua tukiasemaa ei tarvitse piilottaa, vaan sitä kehtaa pitää esillä. Sinisellä led-valolla koristellun sisustuselementtitukiaseman hinta on noin sata euroa.
Avainsanat: Asus, wlan, tukiasema, dual band, wifi
-
Langattomia kesäkaiuttimia LG:ltä (14.6. 12:41)
-
Samsungilta puhelin 10-kertaisella zoomilla (12.6. 14:21)
-
Asus PQ321 tuo 4K-resoluution työpöydälle (6.6. 14:56)
-
Tukiasema tuoreeltaan (MBLabra, 13:46)
-
Näin hajoaa ja korjataan iPhone 5 (MBLabra, 13.6. 12:51)
-
Interaktiivisuutta oppimassa (MBLabra, 12.6. 15:46)
-
Kromin kimpussa (MBLabra, 11.6. 14:52)
-
2084 uutta tuotetta Hintaseuranta.fi:ssä (Uutta Hintaseurannassa, 06:00)
-
Avalonin Aarteet (Uutta Hintaseurannassa, 13:07)
-
Rogue Headlines in Google News (F-Secure Weblog, 17.6. 09:16)
-
Hintaseuranta.fi:ssä on mukana 1 058 634 hintaa (Uutta Hintaseurannassa, 17.6. 06:00)



Osallistu keskusteluun