Facebookin suurin rahanlähde Zynga kopioi pelinsä toisilta
Julkaistu 7.2.2012 09:32 Olli SulopuistoViime viikolla nähty Facebookin listautumisanti paljasti muun muassa sen, että reilu kahdeksasosa yhtiön tuloista on yhden asiakkaan ansiota. Tuo asiakas on pelifirma Zynga, jonka toimintatapoja on kritisoitu monen monta kertaa. Onhan sillä tapana kopioida pelinsä toisilta enemmän tai vähemmän kokonaan.
Yhtiön suurin ja pitkäikäisin hitti on FarmVille, jota pelitutkija Ian Bogost on kutsunut exploitationwareksi eli riistosoftaksi: sen ainoa tavoite on puristaa pelaajasta kaikki mehut. Maajussipeli ei kuitenkaan ollut Zyngan oma älynväläys, sillä samanlaisia – hyvinkin samanlaisia – pelejä oli julkaistu sitä ennen jo useita.
James Hague on listannut neljä erilaista ideavarkauden tasoa. FarmVille asettunee jonnekin kolmosen ja nelosen väliin, mutta Tiny Towerin ja Dream Heightsin välinen yhteys on ihan silkkaa nelosta eli täydellistä plagiointia. Zynga ei ole ainoa limaisen oloinen peluri kentällä, sillä kopiointi on pelimaailmassa kovin yleistä. Sitä paitsi ideoilla ei ole tekijänoikeutta, mutta toteutuksilla on.
Ennen kuin joku ehtii innostua, että plagiaatti-Zyngan alasajo vaikeuttaisi myös Facebookin toimia, joudun kertomaan huonoja uutisia. Bill Gurley on melkoisen varma siitä, että vaikka Zynga katoaisi kokonaan, sen jättämä aukko täyttyisi välittömästi eikä Facebook edes huomaisi koko asiaa.
Avainsanat: pelit, plagiointi
-
1477 uutta tuotetta Hintaseuranta.fi:ssä (Uutta Hintaseurannassa, 15:37)
-
ZeuS Ransomware Feature: win_unlock (F-Secure Weblog, 16:09)
-
Video: Angry Birds Space Trojan & Drive-by Android (F-Secure Weblog, 16:09)
-
Repost: Webinar: Making Life Difficult for Malware (F-Secure Weblog, 16:09)
-
Ridge Racer: Unbounded (PS3) (11.5. 11:10)
-
Ridge Racer: Unbounded (X360) (11.5. 11:06)
-
Combat Mission: Touch (2.5. 00:00)
-
Defenders of Ardania (2.5. 00:00)
-
The Legend of Grimrock (2.5. 00:00)
-
Nokia TV ensitestissä (16:04)




Osallistu keskusteluun