Avoin lähdekoodi on osoittanut sopivansa moneen tehtävään, mutta on myös yksi alue, jolla sen ideaalit johtavat usein epäonnistumisiin. Se on design, eikä se tarkoita pelkästään rumia Linux-ohjelmia.

Matthew Butterick kirjoitti taannoin blogiinsa jutun Why Google Web Fonts aren’t really open source, joka sai minut ajattelemaan aihetta. Hän listaa nipun harhakäsityksiä, ja niistä neljäs on "kaikki voivat osallistua". Ehkä juuri tässä on ongelman ydin.

Tarvitsin jonkun, jolla olisi kokemusta suunnittelijan työstä, joten pyysin apua Nordkappin creative director Sami Niemelältä. Hänen kantansa oli selkeä: design tarvitsee yhden näkemyksen, jota seurataan tai muuten lopputulos on surkea. Yksi vaikuttavista tekijöistä on juurikin Butterickin 4. harhaluulo, sillä kaikki eivät ole yhtä hyviä suunnittelijoita, joten kaikilla ei voi olla samalla tavalla päätösvaltaa. Tai kuten Niemelä asian tiivistää: "Kaikki voivat osallistua, mutta kaikkien panos ei voi olla samanarvoinen. Meritokratia rules."

Arvelin, että taustalla vaikuttaa käsitys siitä, miten vapaan lähdekoodin ohjelmointihankkeet toimivat. Niissähän kuka tahansa voi osallistua vähintään kirjoittamalla ohjeita tai keräämällä bugi-ilmoituksia. Vähän samaan tapaan kaikilla on mielipide (esimerkiksi) ohjelman käyttöliittymästä, mutta siitä ei seuraa, että he osaisivat muuttaa mielipiteen käytännön toimenpiteeksi. Tämä on jännä ilmiö, sillä eihän amatööri lähetä korjauksia Linuxin ytimestä löytyneisiin bugeihinkaan.

"Design on työkalujen myötä demokratisoitunut", Niemelä sanoo. Koska kuka tahansa voi warettaa Photoshopin ja pari fonttia, hän saattaa saman tien pitää itseään suunnittelijana. Mutta se on vaikeaa hommaa, joka vaatii vuosien kokemuksen koulutuksen ja työelämän puolelta. Suunnittelussa on vielä sellainen piirre, että mitä konkreettisemmista asioista on puhe, sitä useammalla ihmisellä on mielipide asiasta. Toisin sanoen siinä vaiheessa kun projekti on jo pitkällä, kokkeja tulee koko ajan lisää. Jokainen ymmärtää, millaisia ongelmia siitä voi seurata.

Ei kuitenkaan ole niin, etteikö kansan syvien rivien ääni voisi vaikuttaa suunnitteluprosessiin. Se vain pitää osata ajoittaa oikeaan kohtaan ja käsitellä oikealla tavalla. Niemelä listasi keinoiksi inclusive designin, participatory designin ja osallistavan suunnittelun (pdf). Noin karkeasti yleistettynä niissä yleisön tehtävänä on kertoa mitä he tarvitsevat ja suunnittelijan hommaksi ensin keksiä tuolta pohjalta oikea kysymys ja sen jälkeen kehittää sille oikea vastaus. Tässäkin kohtaa pitää olla tarkkana, sillä suunnittelijan tehtävänä on ymmärtää, millaisia ihmisten todelliset tarpeet ovat eikä sitä, mitä he sanovat. Ne kun eivät ole välttämättä sama asia.

Samantyylisiä ajatuksia on myös Butterickilla. Lainaus:

“But under this scheme, far fewer designers will have their contributions used.” Yes. That’s the point. Benevolent dictators get to pick the worthiest contributions.

Joten ei vaivuta epätoivoon! Vapaan lähdekoodin ihanteet ovat kunnioitettavia ja niitä seuraamalla voidaan saavuttaa paljon hyvää. Ei vaan pidä tehdä sitä virhettä, että sotkee keinot ja päämäärät.