+3
Nettijatkot

Nyt puhuvat nettitelevision käyttäjät

Julkaistu 23.1.2012 15:00 Kaj Laaksonen
tvkaista selain

Nettitelevisio eli iptv on mielenkiintoinen, mutta keskeneräinen tuote. Tammikuun lehdessä kerroimme saatavilla olevista palveluista. Nyt palveluiden käyttäjät kertovat kokemuksistaan.

Pari viikkoa sitten kysyimme lukijoiden kokemuksia nettitelevisiopalveluista. Eniten kerrottavaa lukijoillamme oli TVKaistasta, johon oltiin pääosin tyytyväisiä.

Toiseksi eniten kommentoitiin Elisa Viihteen toimivuutta. Mukana oli paljon raportteja teknisistä ongelmista, vaikka palvelua toimiessaan kehuttiin.

Maxivision ja BooxTV jäivät vähemmälle huomiolle, eikä Soneran KotiTV:stä ollut kokemuksia kerrottavaksi.

Alla lukijoidemme kokemukset, olkaa hyvä. Seuraavaksi käsittelemme operaattoreiden kommentteja palveluiden toimivuudesta ja tulevaisuudesta.

Elisan palvelu hyvä, yhteys huono

"Meillä on ollut pari vuotta Elisan Viihdepaketti. Käytössä ovat S- ja HD-kanavapaketit. Suurin ongelma on yhteyden nopeus. Varsinkin hd-kanavilla tuntuu, ettei se riitä kunnolla.  Kuva nykii varsinkin kotimaisilla hd-kanavilla välillä niin pahasti, että ne ovat käytännössä katselukelvottomia. Usein kanavat eivät löydy heti vaan tulee pelkästään ilmoitus ettei yhteyttä ole. Elisa lupaa jopa 20 Mbit/s. Koskaan en ole lähellekään päässyt siihen. Mitattu nopeus on tyypillisesti 12-17 Mbit/s. Tämä vaihteluväli, jonka he antavat mainoksissaan, on liian iso! 

Paketti on tuotteistettu viimeisen päälle. Helppo asentaa, verkko salattu valmiiksi. Tunnukset vaan modeemin pohjasta ja heti toimii. Kännykällä olen töistä joskus illalla laittanut ajastuksia, mikä on kätevää. Tämä netin nopeus vaan harmittaa nimenomaan tv-käytössä. Tämä on kolmas asunto jossa meillä tämä Viihdepaketti on, eli siitä se ei ole kiinni. Elisa vaan panttaa nopeuksien kanssa ikään kuin kilpailu ei koskisi heitä ollenkaan. Samaan aikaan muut palveluntarjoajat nostavat nopeuksia. No, ehkä minäkin jos ei Elisa sitä tee, niin kilpailija varmaankin."

-Antti

Elisan käytettävyys hyvä, mutta yhteys pätkii

"Käytössä on ollut Elisa Viihde viimeiset 3-4 vuotta. Toiminnan ja käytettävyyden suhteen olen ollut tyytyväinen. Etenkin ohjelmien tallennus mobiililaittein sekä tallennusten katselu pc:llä ovat toimineet hyvin. Myöskin asiakaspalveluun olen ollut tyytyväinen.

Riittämätön datasiirtonopeus (20 mb/s) on meidän ongelma. Hitaus aiheuttaa joskus tallennettuun materiaaliin pätkimisiä. Tosin meillä on kyllä verkon käyttöaste ajoittain korkea. Katselun aikana voi olla kolmekin pc:tä verkossa.

Hd-kanavien toiminta ei ole riittävän laadukasta. Kuva pätkii todella pahasti, joten niitä ei meillä ole enää edes kanavalistalla.

-Pasi

Elisa Viihde ja Maxivision kilpasilla

"Kokemukseni liittyy Elisa Viihde -palveluun ja Maxivisioniin antennitaloudessa. 
Elisa viihde, oli käytössäni puoli vuotta. Palvelu oli ihan ok, mutta tallenteiden katselussa ja kelauksissa oli paljon ongelmia. Tallenteiden kelaus oli pahin ongelma. Kelattaessa yli mainosten saattoi tallenne hypätä yllättäen melkein loppuun tai sitten hypätä toisinaan väärään suuntaan eli alkuun päin!

Ensimmäinen harmaa boksi oli kohtalaisen toimiva, mutta sain sen vaihdettua mustaan boksiin, josta ensin ei toiminut hdmi-liitäntä ollenkaan. Saatuani uuden, samat ongelmat tallenteissa jatkuivat. Nettiyhteyksissäni ei ollut osuutta asiaan.
Tallenteiden katselua joutui joskus odottelemaan yli 40 minuuttia ja senkin jälkeen se oli takkuilevaa. Erikoista asiassa oli se, että ongelmat eivät koskeneet kaikkia tallenteita, vaanainoastaan suosittuja ohjelmia. Olisiko kyseessä ongelmat kapasiteetissa Elisan puolella?

Kaikki joiden kanssa olen keskustellut Elisa viihteestä ovat kertoneet ongelmista. Palvelua myydän kertomatta asiakkaalle sen rajoituksista.

Maxivision on ollut käytössä reilun kuukauden ja toiminut huomattavasti paremmin kuin Elisa viihde. Katselu sen enempää kuin tallennuksetkaan eivät pätki. Tallennuksen ja tallenteen katselun voi aloittaa vaikka ohjelma on kesken ja tallennus alkaa kuitenkin alusta!

Tallennuksien kelaus saisi olla parempi, mutta voittaa Elisan ongelmat 6-0. Luvassa kuulemma parannusta seuraavissa päivityksissä. Kaikki ohjelmat tulevat iptv:n kautta, ei häiriöitä kuvassa."

-Jari

Elisan yhteyksistä

"Minulla on ollut nyt kaksi vuotta Elisan Viihde kaapelin kautta Riihimäellä. Innostuin hankkimaan palvelun, koska pelkän nettiyhteyteni hinnalla sain tuolloin nelinkertaisen internet-nopeuden ja kätevän elokuvien tallennusmahdollisuuden. Tallennusmahdollisuutta olin jo päässyt kokeilemaan Saunalahden Saunavisiolla, 
johon olin kohtuullisen tyytyväinen. Puutteiksi tiesin tuolloin mm. porttiohjausten puuttumisen, joka kuitenkin luvattiin "pian" saada toimivaksi. Ei toimi vieläkään.

Alkuun pystyi tallentamaan jopa jo alkaneita lähetyksiä, katsomaan eilisiä ohjelmia ja halutessaan näki normikanavat ip-lähetyksinä. Kaikki nuo palvelut ovat nyttemmin poistuneet. Koskaan ei ole pystynyt tallentamaan palveluun maksullisia kanavia, mikä on minusta suuri puute.

Nyt kaikki kaapeliverkon ongelmat ovat myös internet-ongelmia. Adsl-yhteydellä sentään netti pelasi vaikkei televisiota nähnytkään. Tähän lääkkeeksi olen hommannut varayhteydeksi mokkulan. Sen läpi ei tallenteita pysty katsomaan, mutta pankkiasiat saa hoidettua.

Aluksi verkon nopeudet olivat hemmetin hyviä. Kellotin speedtestissä  yli 90 Mbit/s -nopeuksia jatkuvasti. Noin vuosi sitten Elisa ilmoitti tekevänsä jotain huoltotöitä verkon parantamiseksi. Tuolloin alkoi nettiyhteyteni oudosti katkeilla useita kertoja päivässä. Ei ollut kiva katsoa tallennuksia verkon läpi. Erehdyin valittamaan katkeiluista, minkä tuloksena yhteysnopeuteni putosi noin 40 Mb/s hujakoille ja katkeilu jatkui. Enuskaltanut valittaa enempää. Katkeilu loppui kun löysivät laitteistovian jostain, muttaasiakkaille ei tiedotettu eikä myönnetty mitään.

Joulun tienoilla taas "paransivat" yhteyksiä. Alkoi katkeilujakso jota kesti noin viikon. Netti saattoi mennä alta muutaman minuutin välein, useita kertoja ja sitten saattoi toimia jopa tunninkin yhteen menoon. Uskaltauduin taas reklamoimaan. Minulle vastattiin jotenkin näin: "Alueellanne on tehty korjaustoimenpiteitä, pitää resetoida modeemi etsimällä kyljestä joku pieni reikä ja painamalla siitä tikulla." Olisihan tuollaisesta tarpeesta toki voinut ilmoitella etukäteen mutta ei.

Itse palvelu on toimiessaan kätevä ja helppokäyttöinen. Puhelimeen tehty sovellus mahdollistaa tallenteiden käsittelyn mistä päin maailmaa tahansa. Vuokraelokuvien katselu on helppoa, en tosin ole katsonut kuin muutaman palvelun mukana ilmaiseksi saadun vuokrauksen. Lisäpalveluiden käyttöönotto on helppoa ja yleensä tarvitaanvain kaukosäädin. Esimerkiksi F1-lähetysten aktivointi kävi kuin tanssi. Niistäkin pihinä miehenä katsoin vain ilmaiset, minusta nuo lisäkanavat ja palvelut ovat ihan liian kalliita. Jos haluat katsoa jotain tiettyä kanavaa, joudut aina ottamaan kanavapaketin jossa on mukana täysin hömppäkanavia.

Suurimmat ongelmat ovat siis yhteyksissä. Itse tv-palvelu on toiminut kohtalaisen hyvin. Kesä-/talviajan vaihdoissa eivät ohjelmatiedot näy oikein, eivätkä ohjelmat tallennu niin kuin pitäisi."

-Anonyymi

Maxivisionin kelailu nyppii

"Otin Maxivision palvelun joulutarjouksena joulukuun alussa. Vaikka kotisivuilla kerrottiin, että netti-tv ei toimi nettitikulla, otin riskin ja tilasin tuotteen. Testasin Maxivision sivuilla vielä netin nopuden ja se näytti n. 5 Mbit mikä mielestäni on riittävä. Käytössäni on 42 MB DNA:n mokkula ulkoantennilla. Antennivahvuus Hämeenlinnassa on n. 72%.

Laitteen rekisteröityminen oli helppoa netin kautta. Kanavat (142 kpl/2 vk) saatiin toimimaan. Toimivatkin hyvin sen kaksi viikkoa, sitten alkoivat ne oikeat ongelmat. Hd-kanavat pätkivät vähän väliä. Ensin lähtee ääni ja hetken päästä kuva pätkii, ennen kuin jumiutuu kokonaan. Kanavaa vaihtamalla myös muut kanavat pätkivät. Ainoa keino saada kanavat takaisin toimimaan on ottaa virtajohto irti laitteen takaa ja laittaa takaisin.

Jostain syystä päätelaite haluaa päivittää itseään lähes joka päivä. Tämän huomaa, kun kuvan yläreunaan tulee kaksi (samaa) vaihtoehtoa bootista tai voi painaa peruuta. Boottia ei kannata painaa, jos on katsomassa tallennettua ohjelmaa, koska tallennuksiin ei saa kirjanmerkkiä! Kirjanmerkin puuttuminen on isoin miinus koko laitteessa, koska se tarkoittaa, että olen vain siirtänyt oikean ohjelman lähetysaikaa itselleni sopivaksi.

Katson kaikki yli puoli tuntia kestävät ohjelmat vähintään kahdessa osassa, koska ei ole kerralla aikaa enempää.Koska Laitteessa ei ole kuin viisinkertainen kelaus, joutuu pätkäistyä ohjelmaa kelaamaan monta minuuttia tai sitten voi hyppiä tietyin välein. En ole vielä keksinyt millä logiikalla se toimii, mutta jos ohjelma kestää 60 min. voi ohjelmaa hyppiä n. 5 min kerralla tai jos ohjelma kestää yli 2 tuntia, voi hyppiä n. 15 sekuntia.

Katsoessani tallennettua ohjelmaa ja samalla alkaa uusi ohjelman tallennus, menee kuva mustaksi eikä mitään tapahdu. Täytyy painaa stoppia ja aloittaa alusta ja näiden kelausoperaatioiden jälkeen ei paljoa naurata.
MTV3-pakettia ei voi tallentaa ollenkaan, vaikka se normaalissa digiboxissa onnistuu mainiosti. Käytössäni on myös Topfield digiboxi, johon tätä netti-tv:tä vertaan."

-Lauri

TVKaistan kanssa ei tarvitse muistaa

"Olen käyttänyt TVKaista-palvelua nyt jo kolmisen vuotta, eli hyviä ja huonoja kokemuksia on kertynyt kohtuullisesti. Sinänsä palvelun idea on loistava. Voit katsoa mieluisat tv-ohjelmat, kun on aikaa ja intoa. Sama tietty hoituisi tallentavalla digiboksilla, mutta silloin pitää tietää etukäteen, mitä haluaa katsoa myöhemmin. Läheskään aina ei tiedä, ja harmittaa todella, jos esimerkiksi kaveri kehuu hyvää ohjelmaa seuraavana päivänä, eikä sitä ole tietenkään itse huomannut laittaa tallentumaan. TVKaistan kanssa ei tarvitse muistaa.

Joskus haluttaa taltioida ohjelma  pysyvästi ja sekin onnistuu TVKaistalla. Kolmas etu on, että myös matkoilla ollessa voi katsella jotain ohjelmaa, mikä ei muuten onnistuisi. Haittoina on tietysti yhteyden laatu. Joskus ei vain toimi ja ongelma on luultavasti TVKaistan päässä, koska esimerkiksi speedtest.net antaa normaalit lukemat liittymän nopeudelle. Kerran uskoivat minun valitukseni ja sain lisäaikaa tilaukseen. Käyttöliittymä on aika kökkö, mutta kyllä se kuitenkin toimii.

SF-Anytimea olen käyttänyt joskus, ja se on myös kätevä. Sen pitäisi toimia LG:n televisiossa, mutta sisäänkirjautumissivulla ei ole kenttää salasanalle vaan pelkästään käyttäjätunnukselle, joten en ole onnistunut kirjautumaan palveluun television kautta! Sinänsä huvittava homma, liekö muilla samanlaisia kokemuksia.

Mielestäni tämäntyyppiset palvelut ovat todella tulevaisuutta, mutta ymmärrän hyvin että se ei välttämättä ole hyvä esim. mainosmyynniin kannalta. Mainokset menevät osin hukkaan, kun ei voi hyppiä yli, ja lisäksi katseluajankohta voi olla ihan väärä eli mainosten tavoitettavuus kärsii.

Ideaalissa televisiossa olisi TVKaistan tyyppinen muutaman viikon bufferi taaksepäin ja lisäksi voisi vuokrata elokuvia eri lähteistä. Youtube on vähän kyseenalainen ilman kunnollista näppistä/hiirtä  tai siihen verrattavaa osoitinlaitetta."

-Jouni

TVKaistaa pleikkarilla ja iPadilla

"TVKaista tuli reilu vuosi sitten ajankohtaiseksi videotykkiin kytketyn digiboksin simahdettua lopullisesti. Ikää mokomalla oli alle kaksi vuotta. Takuukorjauksesta myyjän mielestä ”se nyt olisi ollut vain tyhmää edes keskustella asiasta”, joten uuden osto oli edessä ja usko digibokseihin(kin) mennyttä koska edellinen boksikin oli hajonnut suurin piirtein samalla syklillä. Uuteen boksiin sijoittamisen sijaan päätin siirtyä suoraan iptv-kauteen. 

Pieniä multimedia-pc-laitteita vertaillessa jouduin toteamaan etten saisi minulle sopivaa laitetta blu-ray -toistolla juurikaan alle viiden sadan. Laiteskaalaa hieman laajentamalla huomasin että kaikki tarvitsemani ominaisuudet löytyivät PS3:sta ja sen hintakin oli alle 300 euroa. Pc-laitteistoon verrattuna saisin kuitattua samaan hintaan myös parin vuodenIPTV-käyttömaksut.

Palveluita vertaillessani otin huomioon vain ne palvelut joka toimivat hyvin 
pleikkarin selaimella. Loppusuoralle pääsivät tvkaista.fi ja nettidigiboksi.fi. Valinta osui TVKaistaan, koska sen käyttöliittyä oli pleikkarilla mielestäni hieman parempi. Hintaeroakaan vuoden käytölle ei ollut kuin kymmenisen euroa, tosin se olisi ollut nettidigiboksin eduksi.

Kuluneen vuoden aikana toiminta on ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta varsin positiivista. Tapanani oli digiboksillakin katsoa ohjelmat ja sarjat viivästettyinä, siten että aloitin katsomisen sen verran myöhässä että pystyin vaivatta hyppimään mainokset yli jolloin katseluni päättyi kutakuinkin samaan aikaan kuin ohjelmakin. Siksi TVKaistalla ohjelman päättymisen odottelu 
ei suuremmin haitannut katselukokemustani.

Monesti digiboksilla tuli myös harmiteltua sitä ettei tullutkaan nauhoitettua 
jotain tiettyä ohjelmaa ja TVKaistallahan riittää että huomaa asian edes 30 päivän kuluessa. Myöskään kovalevyn täyttymisestä ei ole enää murhetta, eikä tarvitse kotona riidellä siitä kenen ohjelma tallennetaan.

Myöhemmin kun tuli hankittua reissukäyttöön iPad oli mukava todeta että silläkin pystyi käyttämään TVKaistaa. Nyt Suomen uutisia ja tapahtumia pystyy seuraamaan missä päin maailmaa tahansa, kunhan vain löytyy toimiva wlan-yhteys. Sama käyttäjätunnus toimii iPadilla joten siitäkään ei tullut lisäkustannuksia.

Murheet TVKaistan kanssa ovat olleet oikeastaan vain lähettävän pään puuroutumista, mikä on näkynyt joidenkin ohjelmien nykimisenä katselussa vaikka laatuakin on pudotettu reippaasti. Käytössäni on valokuituliittymä, joten ongelmaa ei ollut oman kaistan riittävyydessä. 

Ongelman kiertämiseen löytyi lopulta helppo lääke, kun vaihtoi asetuksista esimerkiksi Saksan palvelimen hetkeksi käyttöön ja katsoi nykivät ohjelmat sillä.  Nyttemmin palvelimia on valittavissa useampia ja puuroutumiset on helppo korjata hakemalla aina jokin vähemmän ruuhkainen palvelin. 

Itse asiassa iptv-käyttö todettiin meillä niin vaivattomaksi että myös TV-huoneeseenostettiin oma PS3 ja siihen oman tv-kaista. Perinteisten digiboksien käytöstä olemme nyttemmin luopuneet täysin,eikä paluuta ole. Vanhanaikaiseen reaaliaikaseen TV-katseluun riittää hyvin digiTV:n oma viritin."

-Tero

TVKaista ja BooxTV Androidilla

"Käytössä on ollut TVKaista-palvelu noin vuoden verran. Viimeiset kuukaudet tosin hyvin vähäisellä käytöllä. Lähinnä olen käyttänyt sitä Galaxy S -puhelimella. Käytän yleensä vain 2 Mbit/s nopeudella, joskus myös 300 kb/s nopeudella joka on myös hyvä vaihtoehto jos wlania ei ole ollut käytettävissä. Usein jopa niin että olen siirtänyt kuvan 3,5mm ulostuloa pitkin televisioon, mutta tuolloin kuvan laatu ei ole järin mahtava.

Itse palvelu on toiminut tosi hyvin. Alussa valitsin kaikki kanavat tallennettavaksi, joten niihin on helppo  palata seuraavan kuukauden aikana. Hakuominaisuus on hyvä. Joskus tallennan ohjelman omalle koneelle, jos en halua ohjelman häviävän, mutta niitä vain on tahtonut kertyä hieman liikaa. Olen käyttänyt sitä myös tvkaistaGUIn kautta joka on tosi kätevä. 

Vastikää löysin myös BooxTV-sovelluksen puhelimeen ja on meneillään kuukauden ilmainen tutustuminen. Se on ainakin BooxTV:ssä kätevää että näkee tv-lähetyksen suorana, tosin vain Ylen kanavia."

-Markus

Ääni Espanjasta TVKaistasta

"Kokemukseni rajoittuu TVKaistaan, sillä asun Espanjassa talvet ja kesällä ei mökillä tule katsottua kuin uutiset. TVKaista toimii, kun sitä oppii käyttämään ja on noin 10 megan tulonopeudella aina toimiva nettiyhteys. Silloin ohjelmat saa täydellä resoluutiolla katsottua ilman, että niitä alkaa latailla etukäteen omalle koneelleenkin. Se vaan erittäin harvinaista, että Espanjasta löytyy palveluntarjoajaa joka pystyy tuollaisen nopeuden tarjoamaan. Minäkin sain tarvittavan nopeuden vain siksi, että tunnen Telefonica-Movistar-yhtiön provikkapalkkaisen asentajan, joka sorkki keskuksesta nupit kaakkoon. Täällä saa suhteilla monia asioita hoidettua.

Yksi viheliäinen ongelma TVKaistassa kuitenkin on. Sen kymmenkunta eri maissa sijaitsevaa serveriä ovat ruuhkaisia ja mitään logiikkaa eikä automatiikkaa ei ole. Joka ikisen kerran pitää aluksi tarkistaa mikä jamissä oleva serveri toimii ja tallentaa se asetuksiin. Mitään takuita ei ole siitä, että se jonkun leffan aikana alkaisi hidastumaan ja muuttaminen hitaamaksi. Silloin vain pitää aloittaa koko ohjelma alusta.

Jotenkin nyppii tämä koko asia. Maksan TV-maksun Suomeen, mutta en pysty täältä katsomaan edes YLE Arenan kaikkea tarjontaa. 170 euroa lisää ja satelliittilaitteet seinään ja saa yhden TV- ja radiokanavan, jossa koosteet pyörii uusintoina ja mitään ulkomaalaista tarjontaa ei ole. Hyvin ovelasti YLE on ulkoistanut tuon TV-Finlandin myynnin eri yritykselle. Viimeksi se tuli ruotsalaiselta yritykseltä, jonka nimeä en muista. Aikasemmin korttimyynnin hoiti Canal+. Se on siksi, että EU kieltää samasta tuotteesta kaksoislaskutuksen. Nyt ohjelmat ikäänkuin myydään tälle korttifirmalle ja se hoitaa vain sen, ei mitään muuta. Digita lähettää ohjelman Thor-satelliittiin, jolloin ohjelma on kooste ja tulee suoranakin joskus Pasilasta.

Tuon vuoksi en tunne mitään rikollista siinä, että maksan TVKaistalle siitä, että saan katsoa jokaista vapaata kanavaa, oli se Suomen lakien vastaista tai ei. YLE vetoaa siihen, että sillä ei ole oikeuksia lähettää kaikkia ostamiaan ohjelmia edelleen ulkomaille. Ihmettelen miten jollain slovenialaisella on. Katson satelliitista terävpiirtona suoria lätkämatseja eri turnauksissa ja netistä kuuntelen suomenkielisen radioselostuksen.

TVKaista epäilemättä saadaan joskus nurin, mutta mikä estäisi nyt samanlaisen toiminnan myymisen netissä jossa toiminta olisi jokaisen pykälän mukaisesti oikein eikä siinä harmaalla alueella."

-Petri

Pitkä pätkä TVKaistaa

"TVKaista ollut käytössä jo niin kauan etten edes muista, ja ollaan todella tyytyväisiä! Hinta on kohtuullinen, ja kun TV:tä ei ehdi tai halua joka ilta kytätä jatkuvasti, on TVKaistan puskuri loistava apu siihen ettet missaa suosikkiohjelmiasi. Nyt kun se puskuri on vielä laajennettu kuukauden mittaiseksi, niin varmasti löytyy aikaakatsoa ohjelmat.

Ja parasta on, kun vanhemmille töissä tai pojalle koulussa, joku sanoo, että katsoitko eilen sen yhden tosi hyvän ohjelman, niin jos jäi katsomatta, ei muuta kun illalla TVKaistalle niin sieltähän se löytyy!"

-Vesku

Seuraavaksi julkaisemme operaattorien kommentit käyttäjien kokemuksista.

Avainsanat: IPTV, Nettitelevisio

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun

Onko Nokian Lumia-tuoteperhe onnistunut?

  •  
  •  
  •