0
Nettijatkot

Digikuvakehykset 5/2007

Julkaistu 1.5.2007 00:00

Monen digikuvaajan otokset hautautuvat kiintolevyn ikipimiöön, josta ne eivät näy kenellekään. Toukokuussa (MB 5/2007) testasimme digikehykset, jotka tuovat helposti valokuvat esille pöydälle, kirjahyllyyn ja syliin – kotiin, matkalle ja kylään.

Testissä 7-tuumaiset digitaaliset valokuvakehykset usb-liitännällä

Kuvat digikehyksiin

Monen digikuvaajan otokset hautautuvat kiintolevyn ikipimiöön, josta ne eivät näy kenellekään. Toukokuussa (MB 5/2007) testasimme digikehykset, jotka tuovat helposti valokuvat esille pöydälle, kirjahyllyyn ja syliin – kotiin, matkalle ja kylään.

Digitaaliset kuvakehykset ovat nousemassa hittituotteeksi. Vuonna 2006 Yhdysvalloissa myytiin 1,7 miljoonaa digikehystä, mikä tarkoitti kysynnän nelinkertaistumista edelliseen vuoteen nähden. Kuumeen odotetaan leviävän myös Eurooppaan, kun yhä useampi tunnettu valmistaja tuo markkinoille uusia laitemallejaan ja tuoteryhmä tulee tutuksi kuluttajille.

Hyvän kuvakehyksen toteutukselta vaaditaan paljon. Sen pitäisi olla hyvännäköinen esine, jota kehtaa pitää näytillä. Sen tulee seisoa tukevasti pöydällä, mutta silti lähteä kevyesti sohvalle ja syliin, käsissä pideltäväsi ja liikuteltavaksi.

Nykyiset kuvakehykset ovat toimivia, mutta niistä puuttuu vielä kaivattuja ominaisuuksia, kuten jatkuva, langaton yhteys, kauko-ohjain, tuki videokuvalle, lisää sisäistä muistitilaa ja pidempi akkukesto.

Pistepuntari

Testatut
AG Neovo V-10
Philips 7FF1CWO
Philips 7FF1M4
X-Micro Digital Photo Frame

Kehysten välillä oli selviä eroja. Vahvuudet ja heikkoudet löytyivät kunkin kehyksen kohdalla eri ominaisuuksista, joten pisteiden painotukset kannattaa säätää omien tarpeiden mukaisiksi. Esimerkiksi hyvät liitännät ja helppo käsiteltävyys voivat olla toisille merkittävämpi tekijä kuin erinomainen kuvanlaatu.

MikroBitin tilaajana näet testin tulokset Pistepuntarista. Voit myös kätevästi vaihtaa arvostelussa käytettyjen osa-alueiden painokertoimia siten, että digikehysten kokonaisarvosanat vastaavat omia vaatimuksiasi ja mieltymyksiäsi.

Mitatut väriavaruudet

Teknisesti kuvakehykset ovat tft-tekniikalla toteutettuja lcd-näyttöjä, kuten litteät tietokonemonitorit ja uudet televisiot. Kuvaajissa näkyy kunkin testatun digikehyksen mitattu väriavaruuden laajuus (vaaleansininen kolmio) suhteutettuna yleiseen käytössä olevaan sRGB-väriavaruuteen (vaaleanpunainen kolmio). Kuviot kertovat miten laajasti digikehysten näytöt pystyvät toistamaan eri sävyjä ja missä kohdin saattaa ilmaantua ongelmia.

AG Neovo V-10

Philips 7FF1CWO

Philips 7FF1M4

X-Micro Digital Photo Frame

Hintaseuranta

Hintaseurannasta näet digikehysten tuoreet hinnat ja niissä tapahtuneen kehityksen. Löydät myös kehyksiä myyvät liikkeet.

Kehysten ja valmistajien www-sivut

AG Neovo V-10

Philips 7FF1CWO

Philips 7FF1M4

X-Micro Digital Photo Frame

Teksti: Rasmus Wickholm
Mittaukset: Matti Erikkilä
Kuva: Jarmo Österman
sivun alkuun sivun alkuun
Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun

Onko Nokian Lumia-tuoteperhe onnistunut?

  •  
  •  
  •