Nettijatkoista löytyy lisää projektorien mittaustuloksia. Tarjolla on myös Pistepuntari ja Hintaseuranta sopivan tykin löytämistä varten.
Iso kuva tyylillä
Vakava kotiteatteriharrastaja vannoo oikeaa tunnelmaa hakiessaan videoprojektorin nimeen. Tykillä on mahdollista saada kotioloissa hyvälaatuista kuvaa jopa yli sadan tuuman halkaisijalla. Uudet tykit nostavat taas kuvanlaadun uudelle tasolle.
Talven uudet projektorimallit tuovat tullessaan aina uusia ominaisuuksia ja parantuneen kuvanlaadun. Tänä vuonna tykkeihin on mukaan televisioista tuttu liikkeenparannus-tekniikka, jolla liikkuvia kohteita yritetään terävöittää ja siten saada kuva paremman näköiseksi. Kuvanlaadussa on menty eteenpäin värien luonnollisuudessa ja kontrastissa.
Testiryhmässä on mukana kolmen tekniikan laitteita. Perinteiset lcd- ja dlp-tykit saavat haastajakseen Sonyn sxrd-tykin, joka pyrkii yhdistämää toisten tekniikoiden parhaat puolet. Tykkien säätömahdollisuudet ovat yleisesti hyvät ja niitä voi kalibroida varsin monipuolisesti. Harmaasävyjen lisäksi lähes kaikista testitykeistä löytyy kattavat värisäädöt. Säätöjä ei kuitenkaan kannata tehdä vain silmävaraisesti vaan kolorimetrin avulla.
Väriavaruudet katseluasetuksin
Testissä tykkien harmaasävytoisto säädettiin mahdollisimman vakioksi. Näin pyrittiin saamaan sävyt luonnollisiksi ja hyödyntämään tykkien värimaailma kattavasti. Värien kylläisyyttä säädettiin tarvittaessa alaspäin, jotta kuvan värit eivät olisi toistuneet kiiltokuvamaisen ylikylläisinä. Kirkkaus ja kontrasti säädettiin kohdalleen niin, että sekä tumman että vaalean äärisävyt toistuivat ongelmitta.
Kuvaajat ovat tykkien katseluasetuksista mittauksista. Väriavaruuskartat kertovat, miten tykkien pää- ja sivuvärit toistuvat suhteessa teräväpiirtolähetyksissä ja blu-ray-levyissä käytettyyn ITU-R BT.709-standardiin. Mahdollisimman lähellä toisiaan olevat vertailupisteet tarkoittavat mahdollisimman oikeaa värien toistumista.
Benq W6000
Epson EH-TW4400
Mitsubishi HC6800
Optoma ThemeScene HD82
Panasonic PT-AE4000
Sony Bravia VPL-HW15
Sonyn värit toistuvat varsin lähellä tavoitearvoja, myös sivuvärien virheet ovat hyvin lineaarisia. Punainen tosin toistuu hieman ylikylläisenä. BenQ:n päävärit ovat melko hyvin kohdallaan, mutta magentassa ja syaanissa on selkeää heittoa. Epson ja Mitsubishi ovat Sonyn tapaan varsin hyviä, mutta punaiset sävyt ovat ylikylläiset. Mitsubishissä sininen ei myöskään ole kohdallaan.
Optomassa kaikki sävyt poikkeavat tavoitteista. Varsinkin magenta on selkeästi sinertävä. Panasonicin väritoisto ylittää tasaisesti koko BT.709-väriavaruuden. Tuloksena on melko tasaisesti ylikylläiset värit.
Pistepuntari
MikroBitin tilaajana näet testin tulokset Pistepuntarista. Erot teräväpiirtotykeissä olivat maltilliset. Tästä huolimatta kunkin käyttäjän omat tarpeet voivat erota toimituksen painotuksista. Esimerkiksi melun arvosanaa voi painottaa entistäkin enemmän, jos kokeen sen valintapäätöksessä vielä toimituksen painotusta merkittävämmäksi tekijäksi. Pistepuntarin avulla voi kätevästi vaihtaa arvostelussa käytettyjen osa-alueiden painokertoimia siten, että täyden teräväpiirtotarkkuuden kotiteatterivideoprojektorien kokonaisarvosanat vastaavat omia tarpeita ja mieltymyksiä.
Hintaseuranta
Hintaseurannan avulla voi tutkia testattujen laitteiden tuotteiden päivän hintoja sekä hintakehitystä ja etsiä niitä tarjoavia liikkeitä.
-
- Tuote
- Tuoteryhmä
- Minimihinta
- Keskiarvo
- Kaupat
-
- BenQ W6000, videotykki
- Videotykit
- 1 674,40 €
- 1 982,29 €
- 5
-
- Epson EH-TW4400, videotykki
- Videotykit
- 3 198,00 €
- 3 364,67 €
- 3
-
- Optoma HD82, videotykki
- Videotykit
- 1 664,40 €
- 1 777,20 €
- 2
-
- Sony VPL-HW15 (1000 lumenia), videotykki
- Videotykit
- 1 979,00 €
- 2 149,18 €
- 6
Valmistajan suositushinta Panasonic PT-AE4000:lle 2 690 €
| Osku Kannisto, Kai Taipale |
|
-
Mitä et hdmi:stä tajua? (9.2. 10:00)
-
Nopeutettua langatonta verkkoa mittaamaan (25.1. 08:00)
-
Ensituntuma: PS Vita -käsikonsoli ja julkaisupelit (24.1. 11:16)
-
Star Wars: The Old Republic (PC) (13:36)
-
Carbon-Based Anatomy (1.2. 00:00)
-
For The Good Times (1.2. 00:00)
-
Dark Adrenaline (1.2. 00:00)
-
Hats Off To The Bull (1.2. 00:00)
-
How to Explain Man-in-the-Browser Attacks (F-Secure Weblog, 17:59)
-
Anonymous Leaks FBI Conference Call (F-Secure Weblog, 17:59)
-
Laptop Stickers 2012: Vote! (F-Secure Weblog, 17:59)
-
Seems Legit (F-Secure Weblog, 17:59)
-
Vale, emävale, nettisivujen kävijätilasto (Net.nyt, 8.2. 09:19)
-
Facebookin suurin rahanlähde Zynga kopioi pelinsä toisilta (Net.nyt, 7.2. 09:32)
-
Kameroita myydään nyt lapsille (MBLabra, 7.2. 09:30)
-
Bittihistoria: Salkkumikrojen ykkösnyrkki kasarilta (Net.nyt, 6.2. 09:25)

Osallistu keskusteluun