0
Nettijatkot

Nettijatko Valmiit kattaukset 2/2010

Julkaistu 2.2.2010 12:00

Sopivan kaiutinsarjan ostaminen on vasta ensimmäinen askel. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun käyttää aavistuksen aikaa kaiuttimien sijoittelun suunnitteluun ja vahvistimen säätöjen tekemiseen.

Kotiteatterin kaiutinsarjat

Valmiit kattaukset

Kaikki testiin valitut kaiutinsarjat ovat sikäli helppoja ratkaisuita, että sarjojen edustajat ovat valinneet valmiiksi hyvin keskenään sopivat kaiuttimet ja subwooferin. Kokonaisuus viimeistellään sijoittamalla kaiuttimien hyvällä sijoituksella ja oikeilla säädöillä.

Sijoituksia

Etukaiuttimien sijainnissa on pari hyvää nyrkkisääntöä. Ensinnäkin paras sijoitus edessä olevalle kahdelle pääkaiuttimelle on sellainen, että yhdessä kuuntelijan sijainnin kanssa ne muodostavat tasasivuisen kolmion. Toisin sanoen kaiuttimien välinen etäisyys on sama kuin etäisyys kummalta tahansa kaiuttimelta kuuntelijan paikkaan.

Keskikaiutin sijoitetaan kuvan keskelle ja joko kuvan alle tai päälle. Sijoitus alle on yleensä helpompi toteuttaa, koska kaikkien kolmen etukaiuttimen olisi syytä sijaita korkeudeltaan samalla tasolla kuulijan korvan kanssa.

Nimestään huolimatta takakaiuttimien paras paikka ei ole takana, vaan kuulijan sivuilla. Etäisyyttä olisi hyvä olla vähintään metrin verran. Samaten sopiva asennuskorkeus on noin metrin verran kuulijan korvan yläpuolella. Tällä tavalla takakaiuttimet puhaltavat sopivasti ohi kuulijasta. Suoraan korvan tasalla äänet takakaiuttimista paikallistuvat helposti pistemäisiksi, jolloin ei synny toivottua yhtenäistä äänikenttää. Tavoiteltu vaikutelma kun ei ole se, että kuulija huomaa ”ahaa, nyt ääni kuuluu vasemmasta takakaiuttimesta”, vaan pikemminkin surround-äänten olisi hyvä luoda tasaisempaa tunnelmaa kuin tiukasti yhteen kohtaan paikallistuvia efektejä.

Jotkut valmistajat suosittelevat subwooferin sijoittamista nurkkaan. Perusteena on se, että nurkassa matalat äänet korostuvat. Useimmiten korostusta tulee kuitenkin liikaa, jolloin muut äänet peittyvät kumisevien bassojen alle. Subwooferin tarkka sijoittelu ja huoneessa syntyvien seisovien aaltojen eliminointi on kokonaan oma taiteen lajinsa, mutta lähtökohtaisesti sijotus ei mene pahasti pieleen jos subwooferin sijoittaa eteen samalle linjalle kolmen etukaiuttimen kanssa. Tyypillisesti paikka on toisen etukaiuttimen ja keskikaiuttimen välissä. Tällöin subbari todennäköisesti sulautuu toistoon huomaamattomammin, eikä kuulu erillisenä äänilähteenä. Mitä lähempänä seinää subwoofer sijaitsee, sitä voimakkaammin bassot yleensä korostuvat.

Kaiuttimia ei pääsääntöisesti kannata sijoittaa aivan kiinni seinään, vaan niille olisi karkeana sääntönä annettava vähintään viiden senttimetrin verran ”hengistystilaa” seinästä. Kaiuttimien ohjekirjoissa tulee usein tarkemmat neuvot kunkin kaiuttimen sopivasta etäisyydestä seinään.

Säätöä

Vahvistimissa on nykyään hyvät automaattiset kaiutinasetusten säädöt, jotka tehdään mukana tulevan asetusmikrofonin avulla. Ellei ole varma miten toimia, kannattaa käyttää automatiikkaa ja korkeintaan tehdä hienosäädöt kaiutinten ja subwooferin etäisyyksiin itse ja palata käsisäätöihin mahdollisesti myöhemmin jos huomaa korvin kuultavaa korjattavaa. Etäisyyden ohella kaiuttimien impedanssin valinta on syytä tehdä vahvistimen asetuksiin.

Useimmissa vahvistimissa on asetus jossa valitaan joko pienet tai suuret kaiuttimet. Asetus tarkoittaa sitä, ohjataanko bassotaajuudet kaiuttimille, subwooferille vai molemmille. Valitsemalla suuret kaiuttimet bassotaajuudet ohjataan kaiuttimille, kun taas asetuksella pienet kaiuttimet bassotaajuudet ohjataan pelkästään subwooferille.

Edelliseen asetukseen olennaisesti liittyvä jakotaajuuden valinta määrää mistä taajuudesta alaspäin äänet ohjautuvat subwooferille. Säädön voi tehdä subwooferista ja vahvistimelta. Säätö on syytä laittaa molemmista samalle tasolle tai jonkin verran limittäin, niin että rajataajuuksilla äänet ohjautuvat sekä subwooferille että kaiuttimille. Se mihin kohtaan jakotaajuuden asettaa määräytyy sen mukaan kuinka alhaalta kaiuttimet ääniä toistavat. Kaikkein paras tulos tulee tekemällä säädön testilevyn kanssa, jolta voi kuunnella yksittäisiä pistetaajuuksia, koska tyypillisesti kaiuttimien toisto vaimenee mentäessä kohti toistoalueen alimpia taajuuksia. Myös kaiuttimen mittaustulokset ovat hyvä työväline, jos sellaiset vain ovat saatavilla.

Mikko Järvikivi sivun alkuun sivun alkuun
Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun

Onko Nokian Lumia-tuoteperhe onnistunut?

  •  
  •  
  •