EtusivuLehtiPelihalliHyötyMBinternetAjankohtaistaKeskustelu
 
 
Avain: Salasana:
  Luo avain
HintaseurantaTuoteseurantaWebmailNettijatkotPalauteTilaa lehti  
net.nyt - kuminaa verkosta

29.6.2007 12:44: iPhone tulee! OMG!

Applen kohuttu iPhone tulee myyntiin nyt perjantai-iltana jenkkilässä. Paikalliset ovat jo alkaneet leiriytyä kauppojen edustalle päästäkseen ensimmäisinä ostamaan vempeleen. Treo-käyttäjänä voin toki todeta, että Treolla on ollut kosketusnäytöt puhelimissa jo vuosikaudet, mutta eivät faktat ole ennenkään mediasirkusta pysäyttäneet.

Vaikka GSM-mallia saadaankin odottaa puoli vuotta, hyvä puoli on, että iPhonen voi sitten saada joululahjaksi. Tunnelmaan pääsee tämän videon katsomalla (vinkki: rullatkaa ensin alemmas ja katsokaa se toinen video, joka on alkuperäinen, ja vasta sen jälkeen ylempänä oleva parodia).

iPhonen kilpailijoita on alkanut pullahdella Aasian markkinoilla, joten jännä nähdä lunastaako iPhone sille asetetut miljardien dollarien (osakekursseissa olevat) odotukset.
Tarmo Toikkanen
Edellinen Kaikki kesäkuun jutut Seuraava
Täyttä timanttia? Silkkaa tuubaa?

Blogaajan kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, vaan voit myös kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Jos sinulla on MBnet-avain, voit lisätä omat kommenttisi. Muista kirjoittaa itse asiasta - ja asiallisesti!

Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös arvioida toisten kommentteja. Riittävän monta plus-ääntä saanut kommentti korostetaan, kun taas tarpeeksi miinusääniä keränneet näkyvät himmeämmällä. Liian monta negatiivista arviota saaneet kommentit piilotetaan näkyvistä. Käytössäsi on yksi ääni per kommentti.

Markku Laaksonen 29.6.2007 13:06
Olihan Nokiallakin jo aikoja sitten 7710, jossa oli kosketusnäyttö.
jozne 29.6.2007 13:08
jep, itse olen kummastellut tuota älytöntä kirjoittamista "MUUT SEURAAVAT APPLEN JALANJÄLJILLÄ: KOSKETUSNÄYTTÖ ON IN!" ja kehtaavat mainita listassa esim. HTC:n. Kyllähän Qtekeissä on ollut jo pitkään tscreenit..

noh, tyhmät ostaa mitä vaan
Toni Paloniemi 29.6.2007 13:10
Tuo iPhone-video oli ihan turha mutta tuota n64-videota en ollut aikaisemmin nähnytkään ja se oli aika.. mielenkiintoinen.

Jos minun lapseni reagoisi noin johonkin pelikonsoliin niin.. soittaisin kyllä johonkin telkkarin Super Nanny ohjelmaan kun en tiedä lasten kasvatuksesta oikeasti mitään :). Mutta voi vaan arvata että jos lapsi innostuu tuolla tavalla tuosta pelikonsolista niin miten se suhtautuu siihen kun hänet pitäisi saada nukkumaan pikkukakkosen jälkeen kun peliohjain on vielä kourassa.
azaka 29.6.2007 13:15
Tjoo, ei toi kännykkää minua ainakaan kiinnosta. Pari saturaista tulee hintaa lisää, kun näytän päällä lukee apple
miiikku 29.6.2007 13:33
Käsittämätön hype aika tavallisen tuotteen ympärillä. Applella on tosiaan kyky myydä kiveä kultana.
lauriiiv 29.6.2007 13:37
Niinpä niin.. Mitä iPhonessa on minkä takia sen viitsisi ostaa? Loppuen lopuks touch screen vaan vaikeuttaa käyttöä kun pitää kaivaa puhelin ja kynä (tai sormella) naputeltavaks joka vaatiikin sitten kaksi kättä.

ps. ennenkuin kukaan sanoo niin kyllä, on omakohtaista kokemusta touch screeneistä
miikkap 29.6.2007 13:49
Hyvin olen tähänkin asti pärjännyt nokian 3210:llä.
m-c 29.6.2007 13:58
GSM-mallia saadaan odottaa? IPhonehan on juuri GSM-puhelin (ei siis CDMA tai 3G). Eurooppaan toki tulee vasta loppuvuodesta.
jeegr 29.6.2007 13:58
No onhan toi muuten aika tavallinen, paitsi tietenkin käyttis eli tossahan on mac os x. Itse ostaisin ton varmaan pelkästään mac os x takia :D ja ehkä koska siinä on ipod ja safari ja ja ja....
Lauri Larjo 29.6.2007 14:00
Eihän siinä iPhonessa teknisesti mitään mullistavaa olekaan. Se vaan on hienossa ja toimivassa paketissa ne ominaisuudet, joita ihmiset toivovat luuriinsa. (olettaen että se siis toimii niin kuin pitää) Eihän iPodissakaan ollut mitään mullistavaa, ainoastaan käyttöliittymä oli hieman erilainen ja yhteistyö tietokoneen kanssa pelitti helposti.
Jos iPhonessakin on nämä tärkeimmät asiat viilattu kohdalleen, on hittituote varma.
bztoot 29.6.2007 14:20
me <3 iPhone.
Ja sama koskee Applea. :)
psyman 29.6.2007 14:27
Maksaa 500$ eli Suomessa 600?. Niin kallis eikä edes 3G.
geniee 29.6.2007 14:33
500 USD on 370 euroa..
keyless 29.6.2007 14:39
Tulipa eilen sadepäivän ajankuluksi shoppailtua puhelinhyllyillä.
Sonyn ja Samsungin puhelimet ovat siistejä, sileitä ja tyylikkäitä. iPhonekin lienee aika sliikin oloinen.

Noksulla löytyy nykyisin lähinnä halvan näköisiä muovikuoria kiiltäväksi kromatuin vaappuvin nappuloin kömpelöiden koneiden paketteina. Nörttijärkäleitä, sanon minä. Mikä hitto siinä on, että Nokia ei voi tehdä tuotteistaan edes laadukkaalta näyttäviä?

Tervetuloa iPhone, toivottavasti pakotat muutkin panostamaan laatuun ja tyyliin.
hware 29.6.2007 14:52
keyless, samaa olen havainnut itsekin. Jopa ns. huippumallit ovat rimpulan oloisia natisevineen kuorineen. Pidemmän päälle tuo vääjäämättä vaikuttaa imagoon, itsellä on jo vaikuttanut. Samoin huonoja kokemuksia on Nokian halpamalleista, jokin halpakännykkä jossa oli värinäyttö oli aivan järkyttävän himmeä. Piti käydä oikein kaupassa vaihtamassa mustavalkonäyttöiseen, siitä sentään näki jotain ulkona.
pekkap88 29.6.2007 14:54
Nokia N95 vs. iPhone

http://www.youtube.com/watch?v=KTNgTsq8l08

http://www.youtube.com/watch?v=p6Q5QuhQzIE

http://www.youtube.com/watch?v=MwrE5UCUf7s

http://www.youtube.com/watch?v=GecftG1Kh7w

Eli luultavasti en tule ostamaan iPhonea
Mika Koivistoinen 29.6.2007 15:28
500 USD + pakolliset eurooppa ja suomilisät = 600 euroa ;-)
da-bug 29.6.2007 15:29
Tuntuu moni ihmettelevän, että tuosta puuttuu 3G. P**kaako sillä tekee, jos ei edes toimivia 3G verkkoja ole.
Huntax 29.6.2007 16:41
Itselläni on ollut nyt 3 Nokialaista, tällä hetkellä juuri 7710 (~1,5v ollut).
Tiedän kyllä N95 ominaisuuksista, mutta kaikesta huolimatta odotan iPhonea innolla ja pidän sitä yhtenä ehdokkaana seuraavaksi puhelimekseni.

Tuntuu, että tuosta iPhonesta on alusta asti odotettu tulevan niin "teinipuhelin" tai että sitä ostaa vain typerät Applefanit, että sen haukkumisesta ja aliarvioimisesta on tullut pieni muoti-ilmiö.

Tässä vielä ne kolme tärkeintä syytä miksi itse olen kiinnostunut kyseisestä vempaimesta:

1. 7710 kanssa olen tottunut jo kosketusnäyttöön. Käytän pelkästään sormia, sillä tikkuja ei ole ollut tallella vuoteen (hukkasin 4 tikkua ½ vuodessa jonka jälkeen luovutin). Se että Apple tajusi unohtaa tikut ja keskittyä sormilla käytettävyyteen tekee jo sinänsä vaikutuksen.

2. Apple, heidän käyttöjärjestelmänsä ja sen tuoma _tuki_. Kun katsoo kuinka paljon softaa, custom firmwareja ja kaikkea muuta hommaa iPodille on väännetty, olen kovin toiveikas että sama toistuisi iPhonelle. Ja Mäkkiähän pidetään yleisesti parempana ja luotettavampana kuin Wintoosaa (jonka mobile versiota myös löytyy nykyään monista puhelimista).

3. Applen innovaatio voi yllättää. Esim. tapa jolla puhelin avataan näppäinlukosta teki vaikutuksen, kovin yksinkertainen mutta nerokas. Jos tälläisiä yllättäviä ja hyviä ratkaisuja on puhelimeen keksitty paljon, se on iso plussa.

Odotan ensikuulumisia mielenkiinnolla ja odotan että pääsisi itsekin koittamaan. Akun kestokin on yksi tärkeä osa-alue, olen kuullut että N95 on aika virtarohmu.
keyless 29.6.2007 17:32
Pekkap88 puhuu sinänsä ihan täyttä asiaa.

N95 on upea laite, mutta ongelmana (veljeni kokemusta seuranneena) on akun erittäin lyhyt kestoaika, wlan toimii jos sitä huvittaa ja synkronisatio lähinnä hukkaa tietoja.

Itselläni on E70 jonka s60 ver 3 käyttikseen sopivaa lisäsoftaa ei oikein ole (s60 kyllä saa jotakin, mutta versio 3:een ei oikeastaan mitään). Toisaalta, ei siinäkään sähköä riitä kuin puoleksi päiväksi, jos BT ja 3G ovat päällä.

Kilpailu on hyvä asia tuotekehitykselle.
japaka 29.6.2007 18:06
keyless: "mutta ongelmana (veljeni kokemusta seuranneena) on akun erittäin lyhyt kestoaika"
Kannattaa kytkeä 3G pois päältä kun sitä ei käytä niin akku kestää paljon pidempään. (Ainakin N73me:ssä)
oravana 29.6.2007 18:37
Minua iPhone evvk. En tarvitse huippu puhelinta soittaakseni kaverille. Muuten kyllä kiinostavaa katsoa miten jenkit sortuu tuohon "yksi ylitse muiden" myyntitekniikkaan.
rino 29.6.2007 20:51
Odottakaas vain se 3 vuotta, pari mallia eteenpäin ja muutama edullisempi versio siinä sivussa. Eiköhän matkapuhelimen synonyymi ala olemaan iPhone samaan tapaan kuin mp3-soitinten synonyymi tuntuu olevan iPod.

Ne jotka ohittavat iPhonen sanomalla että "no mutta tuohan on tehty jo ajat sitten, miks ketään jaksais kiinostaa" missaavat pointin. Graafisesta käyttöliittymästä tuli arkipäivää Macintoshin markkinoilletulon jälkeen. MP3-soitinmarkkinat räjähtivät vasta iPodin valtavirtaistumisen jälkeen. Ja eittämättä sama tulee tapahtumaan nyt älypuhelinmarkkinoilla. Apple ottaa technofiileille "wahat" jutut, pistää ne kauniiseen, toimivaan ja puoleensavetävään pakettiin. Kyse ei ole oikeastaan siitä mitä tehdään, vaan miten.

Voi muuten myös johtaa siihen, että nopeisiin puhelinverkkoihin aletaan todella panostaa kun odotukset mobiiliverkon nopeutta kohtaan kasvavat (AT&T ilmeisesti paransi EDGE verkkonsa näkyvyyttä ja nopeutta iPhonen myötä).
arzka 29.6.2007 21:11
Pysyttelen 9210i:ssä. Pitäisi kyllä vaihtaa uuteen koska siinä on mikrofoni viallinen (kun kansi on kiinni) ja pari nappia ei meinaa toimia mutta en ikinä tuollaista ylivarusteltua puhelinta osta enkä tarvitse. Muuten varmasti ihan kelpo puhelin mutta minulle ei.
matrix82 29.6.2007 21:21
Kyllä tuo IPhone hieno on ja kelpais mulle =)
scatman 29.6.2007 21:26
Ihan vaan asiasta ja mahdollisesti asian sivusta eli:


Millainen Ihmisryhmä On : typerät Applefanit?
Sellainen joka odottaa kaupasta noutamansa tuotteen toimivan oikein heti kerralla ilman temppuilua ?

Mahdollisesti. !!

Jos käy niin kuten muiden mac tuotteiden on käynyt
niin iphone tulee olemaan jotain mullistavaa, vaan nähtäväksi jää mitä herkku tulee maksamaan.

Totta on että omena kamat maksavat Puuceetä enemmän lähes poikkeuksetta vaan ne myös toimivat.

Eli kannattaako vajaatoimintaisesta maksaa 50 jos toimivan saa maksamalla 150?

Laatu maksaa. Se onko iphone laatua ja minkälaista
jää nähtäväksi.
dietrich 29.6.2007 22:06
Mielestäni on uskomatonta, että ihmisiä ei haittaa iPhonen järkyttävin moka, eli siihen ei voi vaihtaa akkua!!?? Sama vika on iPodeissakin, kun akku huononee, on vain ostettava uusi iPod ja iPhone.
Mitä järkeä siinä on?
Minä en ainakaan osta uutta puhelinta joka vuosi.
Jussi palola 29.6.2007 22:26
mulla o ollu nokian 7710, aika hidas mut kiva silti.
hilve 29.6.2007 23:08
Akun "vaihtamattomuudella" voidaan akkujen vaihto pitää omilla virallisilla huoltopisteillä ja saada lisää rahaa / pitää akkujen laatutaso edes jossain ettei ns. tarvikeakut ala räjähdellä kasvoille. Näin sen voi osaltaa selittää, uskokoon ken tahtoo.

Hinnoista yleensä sen verran, että vaikkapa jos polkupyörä maksaa 100 ? ja toinen 500 ?, mutta satasen pyörä on hieman heiveröinen eikä sillä voi ajaa turvallisesti voi silloin puolen tonnin tuote olla edullisempi ja se ylipäätään ajaa asiansa.
Ja brändeistä on aina maksettu enemmän ja tiedän kyllä henkilöitä jotka ovat ostaneet yli 700 ? puhelimia WLANeilla, 3G:llä ja kosketusnäytöillä tietämättä mitä ne edes tarkoittavat. iPhonen mukana sentään tulee pakettina datayhteydet, että käyttäjien on melkein pakko edes ottaa selvää mistä kuukausihinta tulee, tai ei tietysti tarvitse jos puhelin vain otetaan eikä osteta.
jatz 30.6.2007 2:22
Ainoa etu kilpailijoiden puhelimiin saattaa olla käyttöliittymä ja käytettävyys.

Itseäni kuitenkin enemmän kiinnostaisi vaikka nähdä Nokian 8110 uudistettuna markkinoilla -> http://www.puhelinvertailu.com...-takaisin/
kanki 30.6.2007 5:58
OMG!!!
Ilari Pihlajisto 30.6.2007 13:16
"Tuntuu moni ihmettelevän, että tuosta puuttuu 3G. P**kaako sillä tekee, jos ei edes toimivia 3G verkkoja ole."

Jenkeissä ei tosiaan 3G-verkkoja juuri löydy, mutta Aasian ja Euroopan valloitus tuskin onnistuu 2G-puhelimella. Itsekin vietän 90% ajastani 3G-verkkojen sisäpuolella, ja haluan myös hyötyä siitä.
oxyd 30.6.2007 16:09
Tää iPhone olis kyl tarkotus ostaa sitku tulee eurooppaan.
aze 30.6.2007 16:19
"Sama vika on iPodeissakin, kun akku huononee, on vain ostettava uusi iPod "

Ainakin oman iPodini akkuvaihdossa, vaihtoivat samalla kovalevyn, hiplauspyörän että akun. Hintaa tälle operaatiolle tuli 80e ja kesti kolme päivää. Ei mielestäni paha
seppo seppänen 30.6.2007 17:09
"Ainakin oman iPodini akkuvaihdossa, vaihtoivat samalla kovalevyn, hiplauspyörän että akun. Hintaa tälle operaatiolle tuli 80e ja kesti kolme päivää. Ei mielestäni paha"

Ei paha, 476 markkaa akusta?

Kolme päivää?

Veit akkuhuoltoon ja maksoit mielestäsi ok-summan, kaikkeen sitä törmää...
liimis 30.6.2007 17:49
"Mielestäni on uskomatonta, että ihmisiä ei haittaa iPhonen järkyttävin moka, eli siihen ei voi vaihtaa akkua!!?? Sama vika on iPodeissakin, kun akku huononee, on vain ostettava uusi iPod ja iPhone"

Vaikka iPodin akkua ei saakaan helposti vaihdettua itse iPhonen akku on kyllä ihan normaalisti vaihdettavissa.

http://www.pmptoday.com/2007/0...-revealed/

Totta kyllä, että iPodin akkua ei vaihdeta kotikonstein ihan noin vain, mutta sen voi joko vaihdattaa huollossa tai etsiä netistä ohjeet siihen miten sen voi myös kotona vaihtaa. Ei uutta konetta tarvitse joka kerta ostaa. Huono systeemi silti, ettei akkua saa vaihdettua itse helposti. iPhonen kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä.

Muistikorttipaikan puute harmittaa itseäni ehkäpä eniten iPhonessa (ja todennäköisesti myös hinta. Se kun suomilisineen tulee varmaan olemaan päätähuimaava). Luulisi sen olevan jo vakio, vaikka laitteessa itsessäänkin olisi jo muutama giga tilaa.

Ihan mielenkiinnolla odotan mikä tulee olemaan iPhonen suomen hinta ja onko puhelin oikeasti kiva käytettävä. Itseäni ainakin kiehtoo tuo sormilla räpellettävä kosketusnäyttö, vaikka se muuten ei mitään uutta tekniikkaa olisikaan. Jenkit beta testaavat puhelimen ensin ja toivottavasti se tulee valmiina sitten eurooppaan :)
trace89 30.6.2007 18:26
Nuo perinteiset ja "monimutkaiset" Nokia-ominaisuudet kuten itsevaihdettava akku ja erillinen muistikortti on jätetty pois juuri käytön helpottamiseksi. Apple uskoo, että ihmiset eivät halua räplätä jonkun akkujen ja muistikorttien kanssa, vaan käyttää iPhonea.
orni 30.6.2007 18:58
n73 :)
Awen Alonga 30.6.2007 19:06
iPhonessa on yksi merkittävä ero muihin puhelimiin. Se on ensimmäinen kunnon musiikkipuhelin. Siinä akku kestää 24h musiikin kuuntelua, kun esim. Nokian puhelimissa akku kestää n.10h musiikin kuuntelua lentokonetilassa ja kännykällä pitäisi vielä tehdä paljon muutakin. Samsungin parhaassa musiikikännykässä toistoaika on 18h lentokonetilassa, joka sekin on melko huono aika. iPhonessa on ymmärretty musiikinkuuntelijan tarpeet ja siihen on laitettu 3,5mm-kuulokepaikka, joka puuttuu melkein kaikista musiikkipuhelimina markkinoiduista puhelimista.

Myönnän kyllä ettei iPhone mikään täydellinen puhelin ole, mutta paras musiikkipuhelin se on. Pahin puute on tavallisen laturin puute. Ilman lisävarustetta sitä ei saa ladattua muuten kuin tietokoneen usb-paikan avulla, joka on mielestäni paha puute, koska aina ei ole mahdollisuutta päästä tietokoneen lähelle.
aze 30.6.2007 19:57
seppo seppänen:

Köyhät on erikseen ja missä ajassa elät kun vertailet vielä markkoihin?

Enpä kyllä ole koskaan kännykkääni uutta akkua ostanut. Sitten kun akku on mennyt on puhelinkin vaihdettava.
Cld 30.6.2007 20:01
pyh mitä sitä tollasella tekee jos tarvii tehä jotain muutaku soittaa tai lähettää tekstaria ni sitte läppäri mukaan =) puhelimet pitäs olla puhelimina vaa ja leikki kalut sitte erikseen...
venire 30.6.2007 20:42
"seppo seppänen 30.6.2007 17:09

Ei paha, 476 markkaa akusta?"

Kovalevy, hiplauspyörä ja akku. Opettele lukemaan ennen kuin alat kirjoittamaan mitään.
aze 30.6.2007 21:20
Itse kyllä kovasti odotan iPhonea. Uudet teknolelut ovat aina tervetulleita. Eikä tuote huono voi olla, onhan se sentään apple?

Offtopic: Voisiko joku poistaa tuon "iso nautinto" kannen pois tuolta ylänurkasta. Joku täällä puhui että se on phallos-symbooli ja nyt en muuta siinä näekkään kuin miehen peeniksen :)
liimis 30.6.2007 23:36
Dietrich saattoi sittenkin olla oikeassa siitä, ettei iPhonen akkua tosiaankaan vaihdeta samallalailla kuin yleensä on totuttu. Eli käytännössä ei ilman, että takuu menisi.

Alla on Anandtechin artikkeli siitä kuinka he ovat purkaneet iPhonen osiin ja ainakin kuvissa akku näyttää olevan sen verran tukevasti kiinni ettei sitä noin vain irroiteta.

http://www.anandtech.com/mac/showdoc.aspx?i=3026

Aika anuksesta kyllä jos näin on. Tosin en kyllä ole vielä yhteenkään puhelimeeni joutunut akkua vaihtamaan. Sen verran tiuhaan puhelinta tulee vaihdettua, mutta silti tuo on aika outoa toimintaa.

No, puutteista ja oudoista ratkaisuista huolimatta, kuten edellä joku jo sainoi, uudet teknolelut kiinnostavat aina.
Janne Granström 1.7.2007 4:02
itse pärjään mainiosti nokian n93:sella.., on umts, kartat (josta voi etsiä palveluita ja soittaa, ajaxia ymmärtä selain ja jopa puhelin kaikki samassa, kamera on aika huono mutta eipä tuo N95:den 5megan kamera paljoa parempi ole mitä olen kuvia vertaillut, sisäinen GPS olisi hyvä myös mutta bluetoothia hyödyntämällä ulkoisenkin gps laitteen saa härvelissä toimimaan.

kosketusnäyttö on aika turha, itse käynnistän ohjelmat ja aloitan puhelut äänikomennoilla ja on taatusti nopein tapa tosin toki ohjelmien käyttäminen sitten vaatii kättä mutta oikeastaan pelkällä ohjainyksiköllä selviää lähes kaikista toimista nopeasti.
Topias Orvasto 1.7.2007 10:18
Työ ette ole näemmä Apple-ihmisiä täällä.. harmi. Meinaan onhan Applessa paljon hyvääkin. Kyky markkinoida on vain heidän etunsa. Tuotteetkin ovat laadukkaita.

Itse olen suunnitellut tutustuvani ko. laitteeseen, ja ehkä jopa ostamaan sen, kun vanhasta Nokiasta aika jättää. Kosketusnäyttö on uusi juttu suuren yleisön käsissä. Eihän normi ihminen tiedä mikä on Qtek tai jokin vastaava. Applen pointti näissä laitteissa on helppokäyttöisyys. Ja se todella enimmäkseen on todella toimivaa, toisin kuin mm. Qtekin laitteissa joita olen nähnyt..
raips 1.7.2007 11:22
Kuinka moni omistaa iPodin tai halua hankkia sellaisen? Tai kuinka monella on MP3 soitin? Tämähän on yksi markkina-alue minne Nokia ym ovat siirtyneet, Sony yrittää walkman imagolla sisään ja kaikissa noissa muissa on musiikin kuuntelu todella vaivalloista, Nokian parissa mallissa menee ihan hyvin mutta äänenlaatu on mitä on.

Eli tuossa ei asiakas osta pelkkää puhelinta vaan iPodin kanssa. Täysverisen selaimen jolla voi helposti selata nettiä ja näkeekin sivun juuri oikein, ei mitään mini-opera väkerryksiä.

Puhelinluettelon selaaminen on videoissa todella omaperäistä ja ongelmat paljastuvat vasta sitten kun puhelinta pääsee käyttämään, eli kuinka hyvin näyttö kestää naarmuuntumista ja kuinka paljon on käyttäjällä tarvetta napeille joiden hyöty on palautteessa jolloin esim voi pöydän alla tekstata jos osaa. Tätä ei iPhonella voi tehdä.

Microsoft valitti että iPhone ei kelpaa toimistoon koska siinä ei ole täysveristä .docx, .pptx, ym sovelluksia. Kuinka moni oikeasti käsittelee dokkareita kännykällä eikä vain katsele? Muutenkin iPhonesta moiset löytyy, nimittäin siinä voidaan käyttää sujuvasti vaikka Googlen sovelluksia.

Itsellä oli aikoinaan Accompli 008 puhelin ja on yksi ensimmäisistä älypuhelimista. Tähän asti paras kosketusnäyttö ja kynänkäyttö mitä vastaan tullut. Ei ole Nokia päässyt yhtä hyvään vielä.

N95:ta olen vain kokeillut ja todennut aika huonoksi. Eikä ole ihme että Nokia on pudonnut jo vuosia sitten käyttöliittymäsuunittelun ja muotoilun kelkasta.

Ja itseä naurattaa hirveästi se että Mikrobitti vielä julkaisi lehdessä Cnetin tutkimuksen tulos missä N95 kamera todettiin Canon 400D harrastelijakameraa paremmaksi kameraksi etenkin vähäisessä valossa.

Ei kuitenkaan viitsitty mainita sitä että testi tehtiin vain out-of-box asetuksilla eikä mitään järjestlemäkameran ominaisuuksia käytetty. Myös kuvien laatu arvioitiin vasta kun ne oli pienennetty 640x480 kokoon joka on Cnetin mukaan se kameroiden yleisin resoluutio kun kuvia halutaan käyttää koska kaikki kuvat menevät ihmisillä aina flick kaltaiseen palveluun tai blogeihin.
jipa 1.7.2007 11:24
No huomautetaas sitten vielä, että kosketusnäyttö ei todellakaan ole uusi iHq Applen keksintö kännyköissä. Siis ainoana ohjaimena, Sony Ericsson keksi tämän joskus 2002 ja on siitäasti tehnyt malleja joiden ideana on iso kosketusnäyttö.

http://www.pdamania.hu/images/machines/se_p800.jpg

Olkoonkin että ulkonäkö ja speksit ovat kehittyneet 5 vuodessa, on idea taustalla IMO täysin sama. Hyihyi Applea. En todellakaan ole ostamassa tätäKÄÄN i-alkuista tuotetta.
lapink 1.7.2007 11:30
Vaan joko on tsekattu,kuinka äppelin käyttö onna lapaset käres?Elikkä tumput.
aze 1.7.2007 12:19
Jospa tuomitaan tämä laite vasta sitten kun sitä on testattu.
Hi-fi 1.7.2007 12:48
No, vaikka muilla on ollut (ja on) kosketusnäytöllisiä puhelimia, niin osin Apple osaa kyllä vakuuttaa. Varsinkin, kun esimerkiksi kohtalaisen "iPhonemainen" HTC:n Touch on myöskin varustettu vain 2G yhteyksin. Mitä turhaan tarjota 3G:tä, kun tavoitteena on ensin päästä kilpailuun ulkonäöstä.

No, HTC:n TyTN pysyy luultavasti käytössä aika pitkään. Vaikka paksuuteen 2 iPhonea mahtuukin, niin kahdella iPhonella ei siirretä dataa n. 1 Mb/s,
raips 1.7.2007 13:42
jipa, ei Apple olekkaan sanonut että tuo olisi ensimmäinen kosketusnäytöllinen puhelin, se on ensimmäinen MULTI-TOUCH kosketusnäyttö. Muissa puhelimissa reagoidaan VAIN yhteen kosketukseen ja usein tarvitsee kynää tarkkaa työtä varten kun Apple iPhone taas tukeaa useampaa kosketusta. Ja Microsoftin Surface on samaa tekniikkaa ja perustuu sekin siihen Jeff Han kehittelemään tekniikaan.

Tämän vuoksi aivan samoja kosketustekniikoita voi käyttää iPhonessa kuin Surfacessa tiedostoja kuvien katselussa, netin selaamisessa jne jne.

Ja Motorolan Accompli 008 oli ennen Ericsoniakin ulkona, ties kuka muu oli vielä sitäkin. Mutta P800 oli minun mielestä paljon huonompi kuin 008 malli etenkin kun puhuttiin. Etu oli vain että napit oli myös saatavilla.

Muiden puhelimien kosketusnäytöt ovat vaikeampia käyttää kuin iPhonen koska eivät tue useaa kosketusta.



JA ottakaa huomioon että julkistettu malli on edelleen ilman 3G:ta koska yhdysvalloissa ei sitä verkkoa oikein vielä ole joten ei ole järkeä tuoda mallia sinne ja eurooppaan tulevassa mallissa taas on EU:ta varten tehdyt verkkoyhteydet ja paketit.

http://www.tietokone.fi/uutta/...p;tyyppi=1

Kyseinen arvostettu analyytikko haukkuu iPhonen vaikka ei ole puhelinta edes saanut pitää kädessä.
thasan 1.7.2007 15:31
Tämä on kyllä jo aika vanha, mutta...
http://www.youtube.com/watch?v=1xXNoB3t8vM

Minua(kaan) tuo iPhone ei ole saanu vakuuttuneeksi, joten ainakin minun kohdallani se jää vielä kaupan hyllylle.
johku 1.7.2007 16:49
raips:

Itse asiassa Jeff Han'in kosketusnäyttö käyttää eri teknologiaa kuin Microsoftin Surface.
lehtiweb 1.7.2007 16:52
N93 ftw.
Fm3 1.7.2007 20:39
http://www.essistme.com/2007/0...le-iphone/

Is it worth $500 or $600 + ($60/month + tax) x 24 months = $2196.13+ for the 2 year contract at the very lowest rate plan? You decide.

Here goes for the 24 Downsides of the Apple iPhone:

* Although it has a 2 megapixel camera, you CANNOT record video clips

* Although it?s being marketed as web device with the ?real internet? with a ?real browser? (Apple Safari), it DOES NOT SUPPORT FLASH, which is used on tons and tons of websites out there.

* Although you can watch up to 10,000 videos on YouTube, you CANNOT VIEW ANY AND ALL VIDEOS FROM YOUTUBE.

* Although you may be able to use Meebo or other sites as a work around for Instant Messaging, the iPhone DOES NOT SUPPORT INSTANT MESSAGING

* Although it is an iPod, and although you can use a bluetooth headset for calls, the iPhone DOES NOT SUPPORT STEREO MUSIC STREAMING THROUGH BLUETOOTH HEADSETS, even if you have have the Jawbone or any other bluetooth headset capable of doing that with a A2DP supported phone.

* free rington offerYou CANNOT LOAD YOUR OWN 3RD PARTY PROGRAMS onto the iPod. Classic Apple DNA, only proprietary, approved applications may be released by Apple (probably for a fee through iTunes!)

* You won?t be able to sit in line and pull out your iPhone to play games, because the iPhone DOES NOT HAVE ANY GAMES. Games from the iTunes store are not compatible.

* Although you can fill it up with 8 GIGS worth of mp3 songs from iTunes, you CANNOT CUSTOMIZE YOUR RINGTONES WITH MP3 SONGS

* Although it has the ?most advanced? interface using your fingers and the touch-screen, you CANNOT USE VOICE COMMANDS OR VOICE RECOGNITION OR VOICE DIALING.

* The keyboard supposedly isn?t a real bother after you get used to it, but TYPING PERIODS AND COMMAS ARE A PAIN IN THE NECK, requiring you to go to a 2nd screen each time. Given that you use a period or comma in almost every sentence you type, this is NOT CONVENIENT.

* Even though it has a 2 Megapixel camera, you CANNOT SEND PICS TO OTHER CELL PHONES VIA MMS PICTURE MESSAGING.

* You CANNOT FREELY USE THE iPHONE ON OTHER CONTINENTS WITH SIM CARDS - you are restricted to AT&T international roaming networks only.

* You CANNOT DOWNLOAD OR ACCESS ITUNES DIRECTLY from the iPhone, you always have to do it through you PC or Mac?s iTunes program and then sync files.

* You CANNOT USE IT AS A MODEM like you can with the Samsung Blackjack and my Sony Vaio laptop.

* The iPhone CANNOT GET REAL-TIME GPS MAPPING like you can on the Blackberry 8800 because it is NOT GPS enabled

* You CANNOT GO ON VACATION OR ROAD TRIP WITHOUT YOUR CHARGER because it doesn?t have a removeable battery, so you cannot use multiple batteries as back-up or spare

* blockbuster FREE trialYou CANNOT LOAD MORE THAN 4GB or 8GB worth of video, music, audio, documents, contacts, email, etc because there is NO REMOVEABLE STORAGE CARD supported

* The iPhone CANNOT SURF THE WEB AS FAST AS MOST COMPETITOR PHONES like the 3G Blackjack or Blackberry because it does not support 3G (i.e. The NYTimes Site took almost 1 full minute to download).

* You CANNOT CONNECT TO ALL iPOD DOCKS AND CONNECTORS currently out there - most will work, and a upgrade may be in the works, but for now, you may have to buy yet another accessory to connect the iPhone to speakers, car radio, etc.

* About connections, not all earplugs/headsets will fit into the jack since it?s reported to be a extra deep connection. Some accessory manufacturers are going to sell $40 adaptors just to get their standard earphone jacks to work with the iPhone properly. Be ready to add $40 to your purchase price!

* You CANNOT WALK OUT OF THE STORE WITH A WORKING iPHONE - you?ll have to go home and activate it through iTunes.com

* Since the iPhone DOES NOT HAVE A REMOVEABLE BATTERY, and the expected life is 300-400 charges, you?ll HAVE TO SHIP IT TO APPLE TO REPLACE THE BATTERY EVERY YEAR OR TWO just like iPods. Who wants to be separated from their smart phone for a week every year or two AND have to pay for it!

* Intelligent keyboard and all, but you CANNOT COPY/PASTE ANYTHING! That?s called a sin of omission.

* Oh yeah, you HAVE TO LITERALLY PAY AT LEAST $2196+ FOR THE iPHONE for your 2 year contract. That?s a lot for a cell phone, no?
-------------------------------
Paska mikä paska, -90 luvulla tuollaiset puutteet olisi varmaan ollu ihan hyväksyttäviä.
kamelisk 1.7.2007 23:39
Oon lueskellu noita blogeja missä on kokemuksia iphonesta. Tuntuu että siinä on monia lapsuksia, mutta ne on kaikki ohjelmallisia. Todennäköisesti siihen tulee aika pian ohjelmistopäivityksiä, missä isoimmat puutteet korjataan. Toi korttipaikka ja kuulokkeiden plugi on ne mitkä itseä kyllä eniten ihmetyttää. Akkua en oo koskaan puhelimeen vaihtanut. Edellisessä kesti sen neljä vuotta ihan hyvänä, kunnes hajosi koko puhelin. Ja tulee siinä muuten ihan normi laturi mukana (siinä on siis usb-pistoke eli sama johto käy)

Niin ja Microsoft surface nimenomaan perustuu samaan kun Jeff Hanin systeemi. Iphone taas ei koska siinä kosketus tunnistetaan kapasitiivisesti. (Jeff Hanin vehkeissä ja Surfacessa kameralla)
juakko 2.7.2007 0:00
lisää hyviä ominaisuuksia, osa samoja kun aiemmin lueteltu mut en jaksa syynätä, tuskin liian iso vaiva vaikka jonkun lukeekin kahdesti :)

------------------------------
* The iPhone's virtual keyboard has been considered its chief weakness and a risk for Apple.[70] The New York Times' David Pogue and Wall Street Journal's Walt Mossberg, who both tested the iPhone for two weeks, found learning to use it initially difficult, although eventually usable, with Pogue stating use was "frustrating" and "text entry is not the iPhone?s strong suit" but Mossberg considered the keyboard a "nonissue". Both found the typo-correcting feature of the iPhone was the key to using the virtual keyboard successfully.[34][71]
* When the user is not in a Wi-Fi hot spot, the iPhone's network connection will use AT&T's older EDGE network. The data rate for this network is 40kbps, similar to a landline dial-up connection.[72] David Pogue of the New York Times found that the EDGE network was "excruciatingly slow," with the iPhone taking as long as 100 seconds to download the Yahoo! home page for the first time.[34] The EDGE network is being boosted from 40kbps to 80kbps to coincide with project launch.[73]
* The rechargeable battery is non-removable, and once depleted, will need to be replaced by the manufacturer for a fee.[34]
* iPhone lacks any type of firewall, which some experts claim is posing a data security risk.[74] However, without unsafe applications to firewall, this might be a moot point, if the built in applications do not open unsafe communication ports.
* iPhone is only available for those who subscribe to a two-year AT&T service plan.[75]
* There is no way to opt out of the data plan and thus people who do not want to use the iPhone's Web capability may find the fee superfluous.[76]
* iPhone cannot install full programs from anyone but Apple. [77]
* The Safari browser in iPhone supports neither Adobe Flash nor Java.[70]
* iPhone lacks a number of common handheld features,[78][79][75] including voice dialing, voice recording, instant messaging, memory card slot, MMS, A2DP (stereo bluetooth), common bluetooth file transer, text copy and paste, video recording with the built-in camera, and support for MP3 files as ringtones.
* The iPhone?s virtual keypad won?t work when wearing gloves, which is a concern for wintertime phone calls in cold areas.[80]
* The camera in the iPhone is only 2 megapixels, which is small compared to other smartphones, most notably the Nokia N95, which contains a 5 megapixel camera.
* The iPhone cannot be added to an AT&T Business account, and any existing business account discounts cannot be applied to an iPhone AT&T account.[citation needed]

1. Bluetooth is ONLY good for connecting a headset. That's it.
2. There is no file browser on the device at all. Data must be organized (if at all) in the appropriate application.
3. The camera is a simple application that has ONE button: the shutter. Pictures come out okay on the device, but nothing too fancy on a monitor, especially if it was an attempt at a macro shot.
4. SIM card is damn near impossible to open, if at all. I didn't look into it extensively.
5. Web browser is slow, even over WLAN. Even the simple OneList web app that was created takes around 20 seconds to load over WLAN. You can not highlight, cut, copy, or paste and text from a website, and you can not save any images you find from a website either. The only nice thing about it is the tabbed browsing, which crashed on me when I went to Engadget and YouTube on two tabs. This is the only application that allows you to use the keyboard in landscape mode.
6. The keyboard sucks. It gets slightly better after the iPhone "learns" you, as the employees said, but even then, it's not a device you can use with one hand comfortably, much less without looking.
7. You can only send one picture at a time in an email.
8. No custom ringtones (yet, as we were being told) and the alert tones can not be changed whatsoever.
9. The default ringtones are incredibly lame.
10. The only form of customization outside of a lame default ringtone is the wallpaper, which you'll only see when you need to unlock the device or when you get a phone call.
11. "Picture pinching" or using two fingers to zoom on any content is certainly fun to play with, but not practical whatsoever. This operation depends solely on using the device with two hands.
12. No document editor or native viewer. You can not store documents on the device to be viewed, they can only be viewed as attachments when they're sent to your in an email.
13. Visual voicemail is laggy and reacts about the same way as pushing the fast forward and rewind buttons on traditional voicemail systems. The only advantage is for those that get that many voicemail messages a day that they need to sort them according to priority.
14. NO games. None.
15. No voice dialing.
16. No speed dialing (which can be made up by the "quick list", but getting to that quick list isn't as fast as holding a single key on a real keypad).
17. No video.
18. No MMS.
19. It's still <4GB for $500 and <8GB for $600
20. It only takes around 2 hours to explore every menu without any options for expandability except to scrounge around for new web apps that will load slowly and nowhere near as smoothly as the native apps.

This device looks like it was aimed at the general consumer who has the money to spend on such a flashy device, but it leaves so many basic features behind that it's almost impossible to consider it a success as a mainstream device. It encourages the advanced user to move away from MMS and into email to send images, but leaves out any advanced features advanced users would be accustomed to, and still retains a huge price tag on top of it.
vvjh 2.7.2007 1:59
la-puhelin on ainut oikia.
raips 2.7.2007 11:58
Nuo ongelma listat ovat kyllä huvittavia, nimittäin esimerkiksi mitä hyötyä on 3G ominaisuuksista jos ei 3G verkkoja ole?

Suuri osa on AT&T:n haluamia rajoituksia kuten MP3 soittoäänien vaihtaminen koska operaattori haluaa rahaa niistä.

Kytkysopimukset jotka ovat suomessakin....

Selaimesta puuttuva flash ja java ovat kyllä suuria miinuksia mutta jännä miten flashilla toimivat google earth ja youtube toimivat ja demoissa taas flash mainokset kanssa.

Sinihammasta nyt käytetään usein nimenomaan kuuloketta varten mutta tuo syvempi 3.5mm plugini on vähän outo koska on harvassa oleva puhelin joka moisen liittimen omaa.

Videonkuvaamisen puuttuminen on harmilinen asia ja etenkin jos ei sitä voi lähettää MMS viestinä tai kuvia voi lähettää vain yhden kerrallaan liitteenä.

Documenttien muokkausmahdollisuushan tulee nettisovelluksilla. Tähän asti on hehkutettu hirveästi kuinka sovellukset siirtyvät nettiin mutta niitä ei viitsitä mainita.

Akun vaihtaminen on vähän siinä ja siinä. Itsellä on 4 vuotta vanha akku, puheaikaa vielä 3 tuntia ja valmiusaika 3 päivää. Riittää minulle... Jos iPodin akku on kestävä niin turha sitä on saada räplätä, eipähän akku lennä kun puhelin putoaa kuten muissa puhelimissa.

Pelien puuttuminen? Miten olikaan mahdollisuus pelata pelejä netissä safarin kautta, safarihan tulee näille mahdollistamaan paikan. Tuskin siinä mikään S60 alustan pelit toimisivat ja pelit ovat vähän siinä ja siinä. Tietenkin olisi vain pieni hyöty että esim pasianssi tai pokeri tai perus pieni peli löytyisi mutta.... Mielestäni pelit eivät kuulu kaikkiin kännyköihin.

Ohjelmien asentaminen 3 osapuolen tekijöiltä on mahdollista Safarin kautta. Kuitenkin Apple haluaa pitää huolen että sinne ei löydy näitä haitallisia ja huonoja ohjelmia kuten muihin malleihin. Applen sivuilta voidaan tulla näitä tarjoamaan. Katsotaan nyt.

Ja jos puhelin on KYTKY puhelin ja suunniteltu ensin vain tietylle ISP:lle niin turha sitä on itkeä. Sama kuin valittaisi että Elisan kytkypuhelinta ei saa muilta jos ei saisi.
genie 2.7.2007 12:24
Iphone on turha teknolelu.

Onneksi ketään ei kiinnosta ao. asia vaan on tärkeämpi päästä nauttimaan kewlista tekniikasta kuin ajatella, esimerkiksi, ympäristöä tai muita maailman ihmisiä. :-D

Kestävyydenkin kanssa voi olla niin tai näin, itsellä on wanha kännykkä joka toimii ja kestää mm. tiputuksen asvaltille reilun metrin korkeudesta ("testattu" useampaan otteeseen :D). Mitäköhän tapahtuisi Iphonelle (tai muulle 3G simpukkahöpöpöpömultimedia kännykälle) jos sama tapahtuisi? Mitenköhän on pakkaskestävyyden tai roiskeiden/tiivistyneen kosteuden siedon laita?

Käytettävyys on myös todennäköisesti about yhtä suolesta kuin muilla uusilla kännykkämalleilla, joiden monimutkaisuus on - valitettavasti - lähempänä 'tietokoneita' kuin 'puhelimia'. Itse pidän puhelinta - ei siis kameramediasoitinselain hybridiä - käyttöesiineenä, puhumiseen ja viestittelyyn liikkeessä, en teknoleluna ja "kivana" hankintana.

Asiasta hiukan ohi, Nokian uudet mallit ovat keskimäärin pirun huonosti suunniteltuja ja vielä tolkuttoman rumia - Ei voi ymmärtää miksi kansa ostaa niitä (tosin kilpailijat suoltavat niitä kirottuja simpukkamalleja ja nokialta löytyy myös käyttöön tarkoitettuja malleja jotka kestävät keskimäärin enemmän damagee...)

edit:
edellistä whinetystä ei kannata ottaa aivan tosissaan :-)

edit2:
Vaikka totuuden nimissä en missään tapauksessa haluaisi hankkia mitään Applen mediatuotetta: Riistohintaisia, kestämättömiä epäinnovaativisia kopiokapistuksia, kaikki tyynni. :-D
core-fin 2.7.2007 13:07
Itse olen sitä mieltä että iphone on laadukas ja halpa. Kun ajattelee että iphone maksaa 4gigatavun muistilla vain 370e ja kun vertaa johonkin Nokia N95 malliin, josta saa pulittaa huimat 700e, eikä puhelimissa edes ole paljoa eroa, paitsi mitä nyt kamerassa ja sen semmosessa, mutta muutenkin iphone on reilusti tyylikkäämmän näkönen kun Nokia N95! Itse olen ostamassa iphonen, kun se tulee suomeen!
Antti Aspinen 2.7.2007 13:23
"Mielestäni on uskomatonta, että ihmisiä ei haittaa iPhonen järkyttävin moka, eli siihen ei voi vaihtaa akkua!!?? Sama vika on iPodeissakin, kun akku huononee, on vain ostettava uusi iPod ja iPhone."

Tästä on hyvä aloittaa sillä tämä viestikuvaa hyvin koko palstaa. Eräät ihmiset täällä voisivat tarkastella omia tietojaan ja verrata niitä faktoihin. MBNetin keskustelun taso huononee vuosi vuodelta. (Sitä mukaan kun Bittimikron pääasiallinen kohdeyleisö on kotikäyttäjät joille on olemassa jo mm. Kompuutteri-kaikille lehti.)


Mutta asiaan. Ipodin "akun vaihto" eli täyshuolto maksaa virallisessa liikkeessä 70 euroa. Jos on AppleCare-tukea vielä jäljellä tai jos on maksanut siitä jatketun ajan kyseiselle tuotteelle koko operaatio on silloin ilmainen.

Ja kuten kirjoitin siihen samaan "akun vaihtoon" sisältyy koko laitteen huolto. Jos siinä on jotain ylimääräistä esim. esteettistä vikaa ne vaihtavat uuden tilalle. Ja niin kuin joku oli kirjoitellut juuri esim. ClickWheelin muovit, lcdn, alumiini kuoret..

-Google Earth muuten ei toimi "Adoben" Flashillä vaan Trolltechin QT-kirjastojen päällä. Se mahdollisti Earth ohjelman helpon porttaamisen Macille ja Linuxille.

-Google Maps käyttää selaimeen integroituja Web 2.0 tekniikoita kuten AJAXia. En tiedä miten se toimii, mutta siitä menen takuuseen ettei Flashia ei siinä(kään) ole käytetty.

-Javascriptiä nyt käytetään joka paikassa. Ja se toimii iPhonessa täydellisesti. Kuten se myös toimii Operan kännykkä versiossa ja Nokian uusimmassa selaimessa. Unohtamatta Nokian Linux alustaa jossa WebKit myös pyörittää selainta.

-Huom. Javascriptillä ei ole oikein mitään yhteyksiä Java ohjelmointi kieleen jota tarvitaan kun ajetaan Java sovelluksia esim. Pasimaassa tai joissain muussa flashia tarvitsevalla peli sivustolla. Sitä voidaan myös käyttää www-sivuilla JSPn muodossa. Ja sillä "oikealla" Sun Microsystemsin Javalla ei tee oikeastaan yhtään mitään.

-3G ominaisuudet on varmasti integroitu iPhoneen, mutta on eriasia halutaanko Apple ottaa ne siinä jo nyt käyttöön. Varsinkaan kun mitään 3G eli UMTS palveluitakaan ei ole kuin testimielessä. Onko kukaan KännykkäTVn kannalla? Haluammeko katsoa televisiota kännykästä, varsinkaan jos TVstä ei tule mitään kunnon ohjelmia. iPhonen hauskuus on pikemminkin siinä, että ostat iTunesista sillä 20pillä kaikki 24n tai Lostin jaksot ja kattelet ne siitä puhelimesta tai AppleTVn kautta. Tämä kusee vielä siihen, että iTunesista ei suomessa vielä edes saa tv-ohjelmia, mutta ei niitä muuallakaan euroopassa saa.

-Safari tukee javascriptia täydellisesti sillä se on KHTML-moottorin selain ja se on käsittääkseni paras selain moottori. Parempi kuin Operan tai Mozillan omat moottorit. KHTML on KDE-Projektin WebKitin kulmakiviä ja samalla moottorilla pyörii myös KDEn yksi tunnetuimmista ohjelmista, Konqueror. KHTML lisäksi ensimmäisenä moottorina läpäisi ACID2 testin. Ensin Applen versio ja sitten KDE-yhteisön alkuperäinen versio. (Käsittääkseni Apple antoi omasta WebKitistään CSS muotoilukoodi pätkät K-projectin WebKitistä vastaaville ja avoinlähdekoodi teki tehtävänsä.)

-Avoimenlähdekoodin komponentteja löytyy nykyään joka puolelta. Mahtaa Gnome äijiä potuttaa. Jopa siinä mielessä, että nyt on GnomeHTML olemassa WebKitin kilpailijana. Ero on siinä että kyseessä on Gnome yhteisön kehittämä selainmoottori C-kielellä. Ja se käsittääkseni kopioitiin suoraan KHTMLstä.

-Javascriptillä ja Javalla on keskenään sitten ihan helvetin vähän yhteistä, noin muuten vaan ilmaistuna. Google Maps toimii varmasti iPhonessa samalla tavalla kuin se toimii esimerkiksi IE-fanien selaimessa windozessa.

( -Uusin malli Wista on muuten harvinaisen epeli. Siinä on jo vähän yritystäkin parantaa systeemiä. Se vaan kusee siihen ettei se ole tarpeeksi optimoitu. Olisi saanut olla vielä ainakin 6kk kehityksessä ennen julkaisuaan. )

-Flash toimivuudesta sen verran, että Apple on ihan varmasti neuvottelemassa Adoben kanssa ARM-prosessorille tuotetun Darwin (MacOSX) versiota Flashplayeristä.

-Korjailkaa minua jos olen jossain kohdassa munannut itseni jotta voin olla mahdollisimman varma kasvojeni menettämisestä tällä palstalla kirjoitan kommenttini omalla nimelläni. Anonyymit pelkurit menkööt hiiteen. Ja ottakaa vastuu sanomisistanne hyvät ihmiset. Kiitos. (Poistuu takavasemmalle...)

Tiivistettynä hyvin yleispätevästi tämä koko viesti kuuluu seuraavasti:

"Älkää herran jestas uskoko kaikkea sitä lantaa mitä netti teidän nenillenne suoltaa."

Linkkejä:
*http://www.kotimikro.fi/
*http://trolltech.com/products/qt/features/windows
*http://www.google.com/apis/maps/documentation/

PS. Mbnet, milloin kirjoitatte artikkelia net.nyttiin siitä että GPL3 näkipäivän valon. Ai sori, te ette harrasta tälläisiä uutisia. Linux testitkin teette Mandrivalla joka on yli hidas verrattuna Ubuntuun tai Gentoohon. Ja laitatte vielä testikoneitten käyttöjärjestelmäksi Windows... huhuh...

PS2. En osta iPhonea ehkä ikinä, mutta se on ihan varmasti hyvä puhelin. Apple yrityksenä on sellainen luonteeltaan, etteivät he tee mitään uutta. He vain tekevät helvetin hyvin sen mitä lähtevät kehittämään ja keskittyvät vain niihin oleellisimpiin juttuihin siinä tuotteessa.
genie 2.7.2007 13:27
"En osta iPhonea ehkä ikinä, mutta se on ihan varmasti hyvä puhelin"

Itse olen täysin varma siitä, että se *ei* ole hyvä *puhelin*.
Ishtor 2.7.2007 14:29
Treo-käyttäjä täälläkin! Ihmettelen minäkin tuota kosketusnäytöstä syntynyttä kohinaa. Joku kommentoi taannoin, että ei se näyttö vaan käyttöliittymä. Nii-in... minun mielestäni Treossa on jo niin hyvä käyttöliittymä (selvästi windows-puhelimia parempi!), että en ymmärrä mitä kohun arvoista iPhone voisi vielä tuoda tullessaan. Onko multi-kosketusnäyttö (vai miksi sitä pitäisikään kutsua) niin suuri uudistus ja kuinka paljon se oikeasti parantaa perinteistä kosketuskäyttöliittymää? Aika näyttää, mutta skeptinen olen.

Tyhmä kansaa ostaa kun luulevat olevansa edelläkävijöitä. Minulla ollut Treo 180, 270 ja nykyisin 650. Symbianiin olen viimeksi sekaantunut vuonna 2000. Kosketusnäyttö on oikeasti kätevä, mutta miksi sen pitää olla Omena ollakseen katu-uskottava?
core-fin 2.7.2007 15:06
oikein valaisevaa Antti Aspinen! huomaan että olet selvästi pohtinut asiaa! Kun iphone tulee, niin täytyy sittenkin miettiä pari kertaa ennen kuin ostan sen.
vvjh 2.7.2007 20:21
" dietrich 29.6.2007 22:06

Mielestäni on uskomatonta, että ihmisiä ei haittaa iPhonen järkyttävin moka, eli siihen ei voi vaihtaa akkua!!?? Sama vika on iPodeissakin, kun akku huononee, on vain ostettava uusi iPod ja iPhone."

joo mulle voi lähetellä iphoneja ja ipodeja, joista on käytetty akku loppuun. tekijämies kato vaihtaa ite akun sinne, eikä tosiaankaan mittään applen rahastusakkuja.
core-fin 2.7.2007 21:22
joo mulle voi lähetellä iphoneja ja ipodeja, joista on käytetty akku loppuun. tekijämies kato vaihtaa ite akun sinne, eikä tosiaankaan mittään applen rahastusakkuja.

No mistäs aijot uuden akun hankkia ja miten aijot vaihtaa sen sinne?
mystiqq 2.7.2007 21:50
Tjoo, 400e jostain lelusta... no thanks. :)

Totta puhuen en kyllä ymmärrä miksi kukaan haluaa ostaa iPod:n, saati sitte tämän iPhone:n, mutta joo. Eipähän ole minun pussista pois.
Antti Aspinen 3.7.2007 10:15
"joo mulle voi lähetellä iphoneja ja ipodeja, joista on käytetty akku loppuun. tekijämies kato vaihtaa ite akun sinne, eikä tosiaankaan mittään applen rahastusakkuja."

Joo, lähetelkää mullekkin niitä iPhoneja joista on akut kulutettu loppuun.
iPhonen avaaminen ei nyt ole trikki eikä mikään käytyäni slashdotin uutispaketin läpi eilein. Sopivin työkaluin se aukes oikeen näppärästi. ArsTechican idiootit vain rikkoivat kuoren osittain toisin kuin iFixitin äijät jotka tiesivät mitä ovat tekemässä.

"Tjoo, 400e jostain lelusta... no thanks. :)"

Aika hyvin ne N95set on kuulemma menneet kaupaksi. :)

-iPhonesta vielä sellaista legendaa, että Slashdotin yleistietävien nörttien mukaan iPhonesta jätettiin G3 ja Flash pois hyvistä syistä. G3nen ei Applen mukaan ole vielä täydellinen teknologia joka toimisi idiootti varmasti joten se jätettiin pois. Flash taasen olisi saattanut olla tietoturva aukko jota Apple ei olisi voinut kontrolloida millään tavalla koska langat olisivat olleet adoben käsissä. Lisäksi sillä olisi voinut saada aikaan laittoman koodin ajamisen koko iPhonessa joissain eritystapauksissa.

Koko tämä palsta on samanlainen kuin slashdotin pseudo-älykkäät palstat. Puuttuu vain kommenttien pisteytys. :D
core-fin 3.7.2007 12:24
Hei Aspinen? Voikko lähetää muutaman kelvollisen linkin jossa kerrotaan miten iphonen akun saa vaihdettua? Aattelin että ois hyvä tietää...
core-fin 3.7.2007 15:14
Hei tässä on hyvä linkki jossa näytetään miten iphone toimii!

http://www.youtube.com/watch?v=YgW7or1TuFk

Mun mielestä se on aivan mahtava
opelman 4.7.2007 19:05
On se sentään siistin näköinen tuo puhelin. Verrattuna vaikko tuohon Treoon.

 
Kommentointi vaatii MBnetiin rekisteröitymistä. Kirjaudu sisään avaimellasi kommentoidaksesi juttua.

Copyright © Sanoma Magazines Finland Oy, MikroBitti 1999-2008 - käyttöehdot