|
|
En ole viaton, mutta heitän silti ensimmäisen kiven. Jos luen vielä yhdenkin jutun, jossa käytetään fraasia "Google löytää aiheesta X sivua", lähden amok-juoksulle kyseisen julkaisun toimitukseen.
Toimittajat innostuvat vertauskuvista kuin lapset karamellista, mutta niiden käyttö menee monesti liian pitkälle. Kun jotain ilmausta toistetaan jatkuvasti, menettää se voimansa ja muuttuu kliseeksi.
Alussa mainitun Google-lauseen on kai tarkoitus havainnollistaa ja konkretisoida aiheen merkittävyyttä -- tai mitättömyyttä -- mutta mitä se käytännössä kertoo? Että toimittaja on tehnyt yhden Google-haun? Uuuh! Toinen yhtä hieno muotoilu on "aiheen X Facebook-ryhmässä on jo Y jäsentä". Että ihan Facebookissa! Ja ihmisiä! (Nokkelat-pokkelat huomaavat, että itse tein lähes saman tempun aivan äskettäin. Kröhöm.)
Nykyään näkee usein muotoilua "netin keskustelupalstalla kirjoitettiin", joka on epämääräisyydessään lyömätön. Yleensä sillä kai tarkoitetaan Suomi24.fin foorumeita, mutta jostain syystä alkuperäistä lähdettä ei mainita yleensä koskaan. Ehkä se ei ole tarpeeksi vaikuttava?
Pelit-lehdessä lanseerattu putkijuoksu on varmasti käyttökelpoinen termi, mutta jos sille ei pian keksitä synonyymejä, tungen putken vasemmasta korvasta oikeaan. Kaikkien aikojen suosikkini on jo armeliaasti unohtunut tapa verhota yksinkertainen ilmaus urlin muotoon tyyliin "wee wee wee piste ei kiinnosta piste com".
Luultavasti unohdin tyystin törkeimmät tapaukset -- ja olin sokea omille synneilleni. Joten auttakaaas vähän: mitä lausetta ette enää koskaan halua lukea?
Olli Sulopuisto
| Täyttä timanttia? Silkkaa tuubaa? |
Blogaajan kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä, vaan voit
myös kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Jos sinulla on MBnet-avain, voit lisätä omat kommenttisi.
Muista kirjoittaa itse asiasta - ja asiallisesti!
Rekisteröityneet käyttäjät voivat myös arvioida toisten kommentteja. Riittävän monta plus-ääntä saanut
kommentti korostetaan, kun taas
tarpeeksi miinusääniä keränneet näkyvät
himmeämmällä. Liian monta negatiivista arviota
saaneet kommentit piilotetaan näkyvistä. Käytössäsi on yksi ääni per kommentti.
|
|
ighea
22.1.2009 14:15
|
 |
Jos aloitetaan rehellisesti ihan lauseesta: "En ole viaton, mutta heitän silti ensimmäisen kiven." Noh vitsit vitseinä, huonotkin. :I
|
|
Miikka Träskelin
22.1.2009 14:37
|
 |
"Koska kaverillanikin..."
"Serkku kertoi että..."
"Siskon poikaystävä ainakin varmisti että..."
|
|
Magnus Mulqvist
22.1.2009 14:48
|
 |
"Tuore väitöskirjatutkimus osoittaa, että..."
(vihje: yksi väitöskirja ei osoita yhtään mitään)
|
|
happy
22.1.2009 15:07
|
 |
Tuosta termistä putkijuoksu on muistaakseni käytetty Pelit-lehdessä (ainakin kerran) synonyymiä elämysjuna, tosin joihinkin putkijuoksuihin sopisi paremmin kamaluusjuna (enkä tarkoita kauhupelejä)...
|
|
Martti Virtanen
22.1.2009 15:17
|
 |
"Aikuisten oikeesti" ja "Nyyppä" kaikkine synonyymeineen alkaa oleen jo puhki typotettuja
|
|
Aleksi Vähimaa
22.1.2009 16:40
|
 |
Teknologia-alan bullshit-bingossa ovat tällä hetkellä nosteessa:
- cloud computing
- mobiili-ihanmikävaan (taas vaihteeksi)
- ydintoiminnot
Jo laskusuunnassa:
- web 2.0
- verkostoituminen
- henkilöstön kompetenssi (tästä ei jostain syystä enää puhuta kun yt-neuvottelut alkavat)
|
|
diller
22.1.2009 16:42
|
 |
Kaikki lauseet jotka sisältävät sanan iPhone.
|
|
raips
22.1.2009 17:23
|
 |
- lähteeksi todetaan: "Wikipedia kertoo"
- omat merkityksettömät yhdyssanat: "-pohjainen"
- Globalisoitumisen suomalainen vastine "Maapalloistuminen" (tuon täytyisi vielä olla virallista suomea!)
- pilvi (kuten Aleksi Vähimaa sanoi myös eli cloud computing)
- ydin (esim: Firefoxin/OpenOffice.orgin ytimeen perustuva)
Ja sitten kaikki perusasiat kirosanojen lisäksi haukkumanimet "nyypäksi" "lame" ym kuten Martti Virtanen mainitsi.
"Ja totta puhuen ...." Eikö sitä muutoin puhu totta kuin vain silloin jos siitä mainitsee erikseen?
Ja tietenkin tosiaan "Google kertoo".
Pitäisiköhän tehdä googletus että mitä joillain keskustelupalstoilla mainitaan mm. tehdyistä väitöskirjoista tästä aiheesta.
(yksi häiritseviä vastauksia joita voi saada kysymyksiin on mielestäni "njoo" ja "mjaa" ym)
|
|
baldur
22.1.2009 18:42
|
 |
Kaikki lauseet jotka sisältävät sana Obama. Käy jo vähän hermoille kun joka tuutista syljetään kuinka ihana Obama on, ihan kuin hän olisi joku jumala.
Jos en paremmin tietäisi luulisin olevan Amerikassa.
|
|
erectus
22.1.2009 22:20
|
 |
Asteriskin käyttäminen kirjoituksessa. Jos epäkorrekti kielenkäyttö on jonkun mielestä aiheellista
kirjoituksissaan niin kirjoitetaan ainakin sanat oikein.
"jos en paremmin tietäisi luulisin olevan Amerikassa"
Aivan.
|
|
aaaaaaab
22.1.2009 22:37
|
 |
"Katso kuvat!"
Puistatus...
|
|
shipper
22.1.2009 22:47
|
 |
"Kaikkihan niin sanoo, että...", Kummin kaiman vaarin sedän serkun ... veli sanoi, että ...", "Tuolla netissä kaikki sanoo sitä ja tätä"
|
|
aze
23.1.2009 1:16
|
 |
"Eräs mies sanoi että..."
Tietää että nainen on sanomassa jotain tärkeää.
|
|
timomust
23.1.2009 9:01
|
 |
Pahimmat:
-aikuisten oikeesti (mainittiin jo, mutta on minusta pahin)
-alkaa tekemään...
-kaikilla on...
-(jokin) on tavallaan (jotain jota se ihan reaalisti on)
-kaikki lol, n00b, omg yms. -termit
-multimedia
-trendi
-muoti
-tyyli
Päivittäinhän näitä kuulee, eikä tuossa ole läheskään kaikki.
|
|
richie01
23.1.2009 9:10
|
 |
Onpas täällä ahdasmielistä porukkaa, omg!
|
|
led2004
23.1.2009 9:34
|
 |
Lauseet joissa esiintyvät sanat
-innovaatio
-"huippu-X"
Kun ei keksitä mitään oikeaa sanottavaa, keksitään jokin sisällötön sanarimpsu ja toivotaan, ettei kukaan huomaa mitään.
|
|
ovalo
23.1.2009 9:42
|
 |
Sanon "kiitos ei" seuraavanlaisille iltalehdistön suosimille otsikojen aluille:
Ohhoh, mikä....
Hui, millainen
Ihana...
Upea....
Lisäksi määrittämättömät otsikot, esim:
Kaatui portaissa (kuka, mitä, missä milloin)
Rohkeaa toimintaa (samat kysymykset kuin edellä)
Jne.
Typeriä ovat myös aloitukset "Lehti: raju tapaus"... eli copy cat touhu, kopioidaan uutisia toisista lehdistä. Mitä journalismia...
Kehitettävää siis piisaa!
Ja siten vielä nämä keskustelupalstonjen vastaukset: Kun haluat vastata lauseella johonkin kommenttiin, on sinun toki kopioitava se 20 vastauksen vastausta siihen alkuun. Tietysti!
|
|
olmio
23.1.2009 10:21
|
 |
"Tuore väitöskirjatutkimus osoittaa, että..."
(vihje: yksi väitöskirja ei osoita yhtään mitään) "
Vihje: 1 väitöskirja saattaa osoittaa paljonkin.
|
|
existenz
23.1.2009 14:00
|
 |
"Tuore väitöskirjatutkimus osoittaa, että...
(vihje: yksi väitöskirja ei osoita yhtään mitään) "
""Vihje: 1 väitöskirja saattaa osoittaa paljonkin. ""
Harvinaisen totta, ne 8-15 sivun kandidaatin 'tutkielmat' ovat niitä jotka eivät osoita juuri yhtään mitään.
|
|
Magnus Mulqvist
23.1.2009 14:08
|
 |
Ikävää jos noin vankasti uskotaan väitöskirjan taikavoimaan .. koetetaanpa sitten tätä:
"Facebook-murhasta elinkautinen"
|
|
Olli Sulopuisto
23.1.2009 14:57
|
 |
Multimedia taitaa olla jo aika kuopattu, tai siis ainakin hiipunut jostain 2000-luvun alusta huomattavasti.
Miten saatoin unohtaa Wikipedia-todistuksen! Sehän on aivan yhtä hieno kuin Google kertoo ja Facebook-ryhmät.
Kieltämättä "tuoreen tutkimuksen mukaan" on melkoisen kulunut, ja silti käytän sitä itsekin harva se päivä. Katumusharjoituksen paikka.
Ekalle kommentoijalle bonuspiste, vaikka varsinaisesti yritin täkyttää "kuin lapset karamellista" -fraasilla. Liika näppäryys on helmasyntini.
|
|
limake
23.1.2009 18:42
|
 |
Ainakin tämä saa veren kiehumaan:
Urheilujoukkueen valmentaja, etenkin jääkiekossa:
"Joukkue oli erittäin nälkäinen"
|
|
laura7
24.1.2009 11:43
|
 |
Minun vereni taas saa kiehumaan ongelmien kutsuminen haasteiksi, vaikeaa tehtävää haasteelliseksi. Emmekö voisi sopia, että ongelmat ratkaistaan ja viat korjataan, vaikka se se voi joskus olla VAIKEAA. Haastamisen jätän haastemiehen tehtäväksi.
|
|
olmio
24.1.2009 11:55
|
 |
"parhautta", "normi settiä", "prokkis", "jou nigga". Kyllä, tuota viimeistä kuulee katukielessä iltaisin meittin pinkkien suomalaisten suusta, etenkin kun peruskoululaiset hakeutuvat linjureihinsa.
""tuoreen tutkimuksen mukaan".
Tuon käyttäminen on siin niin ihqdaa yleistä!. Noita ihmeen ja kumman kaiken maailman tutkimuksia on joka lähtöön. Suosittelen kaikille lämpimin elkein YLE ykkösen "projektina keho" -ohjelmaa torstai-iltaisin. Siellä niitä tutkimuksia on joku aina puolustamassa. Ihme tuubaa.
Suosittelen maalaisjärjen käyttöä kaikille. Jollei ole mitään sanottavaa, ei tarvitse sanoa mitään. Ei ainakkaan pintaliitäjäkielellä.
|
|
raips
24.1.2009 13:35
|
 |
Laura7 mainitsikin asian joka häiritsee minuakin.
Tulee tilanne missä on kaksi vaihtoehtoa = meillä on ongelma.
Itselleni ongelma on vasta kun on tilanne jota ei pysty ratkomaan. Ja jos se on ajasta kiinni, esim klo on 19 ja pankkiin täytyisi päästä (nettpankki ei käy) niin sittenkään ei ole ongelmaakaan jos sen voi hoitaa seuraavana päivänä vasta.
Voi se kyllä olla niin että nykyisin on pakko tehdä ongelmia että on asioista joista valitttaa ja saada näin sympatiat itseään kohtaan kun on niin rankkaa.
|
|
Meitzi
25.1.2009 11:03
|
 |
Vähimaan listaan vois vielä lisätä:
nano-jotain
|
|
Olli Sulopuisto
25.1.2009 19:26
|
 |
Päivän Hesarissa on sivulla A6 kaksi juttua, Netin kevytaktivismi höystetään ironialla ja Ehdollista vankeutta naisen herjaamisesta nettipalstoilla.
Sitaatti ensimmäisestä: "Koulupojan saamien kalapuikkojen määrän rajoittamisesta alkanut kohu keräsi nopeasti yli 10 000 jäsentä Facebook-ryhmään, joka sai nimekseen ytimekkäästi Neljäs kalapuikko."
Sitaatti toisesta: "Miehet olivat kirjoitelleet elokuun 2005 ja huhtikuun 2006 välillä ainakin kolmelle internetin keskustelupalstalle. Yksi niistä oli Helsingin Sanomien tarjoama palvelu."
|
|
soosi
27.1.2009 0:41
|
 |
Kaikki "uutiset" joissa on sana KOHU. Kohumissi.....Kohujulkkis.....
Niin ja facebookin voisi kieltää lailla.
|
|
hippi_m
27.1.2009 18:34
|
 |
"Kliinisesti todettu/testattu...." ARGH!!!!!!
tai "Push Any-Key" ja "WANHA" noist ku pääsis eroon...
"Eka" ei ei ei...
"elämä on..."
|
|
tip_a5
28.1.2009 13:15
|
 |
Ehkä vähän ohi.. mut sana joka joskus särähtää ikävästi. Eli sanan "ketä" käyttö tilanteessa jossa pitäisi sanoa "kuka".
|
|
jartse
29.1.2009 9:18
|
 |
"Hehän ovat kuin kaksi marjaa" räjäyttää tajunnan negatiivisessa mielessä joka ikinen kerta
|
|
Mixu Lauronen
31.1.2009 14:50
|
 |
Itselleni yksi pahimpia sanontoja, ellei pahin, on "aina joskus...". Milloin on aina joskus? Onko se aina vai joskus?
|
|
kideagle
8.2.2009 21:31
|
 |
Kyllä osa noista on kieltämättä aika kauheita.
Itseäni ärsyttää lähinnä liian samankaltaisten sanojen, lauseiden tai vertausten toisto. Kuten tämänkertaisessa Mb:ssä Mikko Järvikiven kotiteatteri vertailussa.
Ensin:
"Herää kysymys,onko jugurttipurkkiviisikkoa järkevä alunperinkään kantaa ulos kaupasta"
Ja seuraavassa kappaleessa:
"On syytä jopa pohtia, kannattaako keskikaiutinta edes purkaa pakkauksesta"
Jokin siinä vain häiritsee.
|
|
kvaak
9.2.2009 21:55
|
 |
Lisää noita sanojen sekoittamista keskenään, mihin tip_a5 jo viittasikin:
kuka/mikä
jotain/mitään (sopivassa asiayhteydessä noita saa käytettyä harvinaisen pahasti pieleen)
Yksi hirveimmistä kliseistä/sanonnoista, tai mitä ikinä onkaan, on ilmaista tunnetilansa (yleensä lauseen lopussa) tyyliin:
*huoh*
*väsynyt*
*käy nukkumaan*
Eikö voisi vain sanoa tyyliin "Voi vitsi ku väsyttää" tai "Meen nukkumaan, moro"
"Arvaa mitä" on myös kohtuu rasittava. Joka tarinaa edeltävä sama retorinen kysymys tuppaa ärsyttämään.
Keksinpäs vielä lisää! "kokemusta on" ja "nimimerkillä..." Kyllähän noita varmaan lisääkin löytyisi, kun jaksaisi miettiä.
Vaikka jokaisella on varmasti rasittavia maneereita, on silti mukavaa valittaa toisten ongelmista. "Njoo"
|
|
pyry_p
4.3.2009 16:15
|
 |
"vai mikä se oli"
|
|
Wersus
15.3.2009 15:25
|
 |
Pakko lisätä vielä näinki myöhässä, jotta: "Ongelma on X ... tai oikeammin sanottuna sen puute".
|
Copyright © Sanoma Magazines Finland Oy, MikroBitti 1999-2008 -
käyttöehdot
|
|