Arvosteltu 1/1995
Kahden ensimmäisen Kyrandian pelaajat ovat jo tottuneet Westwoodin pelien vahvaan tarinaan ja vaikuttaviin kertomuksiin. Teknisesti Kyrandiat eivät ole tähän asti olleet mullistavia tai tuoneet mitään uutta genren peleihin, käyttöliittymäkin oli vanha ja tuttu osoita-ja-klikkaa, juoni ja tehtävänasettelut loivat peliin kiehtovuutta.
Kaikkien yllätykseksi Westwood ylittää kolmosessa itsensä uusilla ideoilla ja pelin esillepanolla. Graafisesti kolmonen edustaa terävintä SVGA-huippua. Renderöidyt ruudut ja juoheva animaatio pistävät silmään. Pelin taustalla kulkee dialogi ja haluttaessa myös purkitettu nauru.
Kun pelaaja aiemmin oli hyvä kaveri, hän saa nyt astua ilkeän Malcolmin nuttuun. Salama herättää patsastelevan Malcolmin eloon, ja hän lähtee hakemaan menettämiään taikavoimia. Ilkiönarria ei saa niin vain apua Kyrandian asukeilta, mutta vastaanhangoittelijat kuuluvat pian kivikuntaan. Myös tutut Xanthia ja Brandon ovat mukana seikkailussa.
Kyrandia-ykkönen oli ihastuttava, joskin helppo ja kakkososa oli vaikeampi ehkä liiankin amerikkalaisella huumorilla varustettuna. Kolmosen huumori on hilpeää ja vain välillä omituista. Pelimaailma on entistä laajempi eikä tarina ole lineaarinen ja tämä tuo uutta intoa pelaamiseen. Tehtävät ovat parhaimmillaan takkuisia, vaikka kynnys pelaamiseen ei nousekaan liian korkealle.
|