Arvosteltu 11/1994
Herääminen Maan kiertoradalla sijaitsevalla avaruusasemalla kuuden kuukauden parantavasta koomasta voisi olla riemukasta, mikäli asemalla olisi muitakin hengissä. Kun ainoat kaverit ovat villiintynyt tietokone, mutantoituneet ex-miehistön jäsenet ja tietokoneen lopuista ex-miehistöstä muuttamat kyborgit, voisi itse asiassa painua takaisin pehkuihin...
Origin ei ole jäänyt astelemaan kehää klassisten Ultima Underworld -peliensä menestyksen jälkeen. Ei, kerralla siirryttiin räväkästi historiallisesta fantasiasta ylitekniseen kyberpunkkiin kiertoradalle.
Pelaaja on hakkeri, joka narahti, mutta sai mahdollisuuden päästä pälkähästä ja saada uuden neuroliittimen kyberavaruustouhuja varten. Herätessään hän on ainoana Shodan-tietokonetta vastassa. Edessä on rrraastava seikkailu, jossa avaruusasema on tutkittava huone huoneelta, kerros kerrokselta, käytäviä ramppaamalla ja kyberavaruudesta käsin, murskaten Shodanin turvallisuusjärjestelmiä, tavoitteina estää Shodania tulittamasta maapalloa aseman megalazerilla, ja lopulta vetää Shodanin töpseli seinästä.
Peliengine on hyvä. Underworldin koodi on pistetty paremmaksi, joskin myös bugit ovat imautuneet, kuten UUW-efekti, jossa katsottaessa seinän vierestä alaspäin seinä on ihanan kiero. Ylös/alaskatselu on kuitenkin yksi täydellinen optio, jolle on kovasti käyttöä, ja pelihahmon asennonkin voi määritellä seisomisen, kyyristymisen ja ryömimisen väliltä kallistuksineen. Valojen ja varjojen vaihtelu on hyvin toteutettu, ja ne tuovatkin peliin roimasti erikoista sisältöä.
SS:n henki ja elämä ovat erittäin hyvin tunnelmoituja. Jo ensimmäiset hetket hätkäyttävät ja myöhemmin kaikki vaikeutuu ja monimutkaistuu. Vastustajat ovat alussa helppoja joskin lukuisia, mutta vaatimukset kasvavat - ja laajuutta riittää niin paljon, että muutamankin tason eteneminen vie päiväkausia.
Avaruusaseman koluaminen on vain osa seikkailusta, ja moneen paikkaan pääsee vasta kyberavaruuden kautta kiertämällä. Netti onkin aluksi pelin sekavin osio, mutta käytön opittuaan systeemi on hyvä. Käyttöliittymä on hassun oloinen, toiminnot on ripoteltu ruudun laidoille, mutta se juurtuu pienen pelaamisen jälkeen selkäytimeen. Alalaidan keskellä on inventaario. Käytössä on kaksi monitoiminäyttöä, joiden kaikkien näkymät voidaan säätää kulloisen tarpeen mukaan. Näppäinkomennot on syytä opetella ulkoa, sillä vastaan tulee tilanteita, joissa hiiren raahaaminen on varman turman tae - ja pelaaminen nopeutuu.
Grafiikasta ja liikehdinnästä tulee mieleen Doom, mutta SS on elämänsä velkaa UUW-sarjalle. Pelin henki ei ole syöksyntä ja räiskyntä, vaan varovainen hiiviskely on parempi taktiikka. Doomailu on pikainen kuolon tae. Suinpäin ryntäilyn radioaktiiviseen huoneeseen muistaa niin kauan kuin elää...
System Shock vaatii rinnalleen vauhdikkaan 486:n ja tehokkaan näytönohjaimen. Koko ruudun näyttö kutkuttaa raivoisasti makuhermoja, monitorintäyteisen keinuvan avaruusaseman repiessä pelaajansa maksaa. Katso kuvaa ja kuvittele sama livenä.
Äänituki on aika heikko, eri SoundBlaster-versioita vain GUSin lisäksi. SB-äänet ovat vain kohtalaisia, joskin taustalla raikuva musiikki potkaisee välillä adrenaliinit liikkeelle. GUSilla efektit ovat päteviä ja kirkkaita. Huikeaa.
|
