Arvosteltu 9/1994
Taas Tyynellämerellä taistellaan. Viimeksi alueella lenneltiin muutama vuosi sitten Battlehawks 1942:n ja sittemmin Aces of the Pacificin jälkeen. Noista ajoista on moni asia ehtinyt muuttua pelibisneksessä, tärkeimpinä turhan monen pelitalon siirtyminen ”köyhät kyykkyyn, ostakaa 486” -linjalle.
Tuoreimpiin kilpailijoihinsa, Virginin Overlordiin ja Originin Pacific Strikeen, verrattuna 1942 TPAW:lla on yksi merkittävä etu: julkaisija. Aina oikea simulaatiotalo rähveltäjät voittaa; tekemällä aidontuntuisen jykevän simulaation, jossa taustat on tutkittu ja aiheeseen paneuduttu.
MPS:ssä pelaaja voi luoda itselleen hahmon, ja pyrkiä mahdollisimman menestyksekkääseen uraan ja erityisesti hengissäpysymiseen sodan edetessä. Nopeammasta lentelemisestä nauttivat voivat hypätä ohjaimiin yksittäisissä tehtävissä. Strategistejakin on ajateltu pienoisessa tukialustaistelu-osiossa, jolloin pelaaja kontrolloi joukkoa lentokansia viidessä suuressa taistelussa. Pelaa joko puhtaana strategiana tai lennä niin tahtoessasi.
Lentelymielessä TPAW on tavanomainen WW2-simulaattori ilman kummoisia omaperäisyyden vivahduksia tai ideoita. Onkin todettava, että 1942 TPAW on ”turha” julkaisu vain trendejä seuraten. Lentelyä, erilaisia ulko- ja ohjainnäkymiä, kamerankäyttöä ja pommittamista. Eikä TPAW:kaan uskalla kaartaa realismin suuntaan, vaan luonnonlakeja on venytelty huoletta: niinkin totaalisesti, etteivät koneet taivu edes syöksykierteeseen.
Positiivista on grafiikan selkeys. Niin Overlord kuin Pacific Strikekin olivat maksimidetaljeilla rumaa mössöä, josta ei tahtonut saada selvää. TPAW:n koneet sitävastoin näyttävät hyviltä, samaten maasto niin kauan kuin sitä ei tutkaile liian läheltä. Potkua tarvitaan käytännössä noin 486:n verran, ja vasta Pentiumilla kokonaisuus oli täydellisen sulava. Ääniefekteissä TPAW häviää kilpakumppaneilleen 2 - 0.
Jostain syystä MPS on jättänyt nykysimujen perustoimintoja kokonaan pois. Viholliskoneisiin ei voi lukittua eikä pilotti voi katsoa ylöspäin, joten vihollisten sijainti on arvailun varassa taisteluliikehdinnän aikana. Käytössä ei ole edes ”virtuaalista ohjaimoa”, joka seuraisi vihollisia automaattisesti oman koneen asennon huomioonottaen. Pudottaa pelattavuutta.
Lähinnä 1942 TPAWia voi kuvata keskitason simuksi, jolla lentää, mutta jonka kimppuun ei kannata rynnätä innostuksen kuola suupielistä valuen. Puutteet tekevät pelistä epäpelattavan, joten kokonaisuudesta ei jää suuhun kovin hyvää makua.
|
