Arvosteltu 1/1994
Aces Over Pacific on erinomainen lentosimu, ja sen siirtäminen toisen maailmansodan kiihkeimmälle ilmasota-alueelle, Euroopan taivaalle, oli suuri uutinen. Peli on antanut odottaa itseään liian kauan.
Ainoa silminnähtävä ero edeltäjään on erilaisten lentokoneiden ja Euroopan maaston luominen. Suurin osa koodeista on ollut vamiina. AOE:n olisi voinut julkaista lisälevykkeenä, mutta Dynamixiin ja Sierraan iski kai rahanhimo.
Pelaajan lennettävänä ovat kaikki tutut koneet Spitfirestä ja Hurricanesta Messerschmidtiin. Muutamia harvinaisempiakin koneita on konefriikkien iloksi lyöty mukaan. Erilaisten tehtävien ja uuden maaston lisäksi pelissä muuta ihmeellistä olekaan.
Pelin vektorigrafiikka ei ole aivan huipputasoa, joskin aivan kelvollista. Eräästä valikosta löytyy mahdollisuus vaihtaa pelin resoluutiota matalasta korkeaan; mainittavaa eroa ei voi silmin huomata. Musiikki ja äänitehosteet ovat mukiinmeneviä, mutta eivät erityisemmin kehun arvoisia. Erikoismaininnan ansaitsee pelin vaikeus. Haasteellista helppoihin lentosimulaattoreihin kyllästyneille. Oli tehtävä mikä tahansa, on hengissäpysyminen työn takana.
Aces Over Pacificia pelanneille tämä ei tarjoa mitään uutta, ykkösosaan tutustumattomille Aces Over Europe on mielenkiintoinen tuttavuus, joka tarjoaa puuhaa lopputalven pimeiksi illoiksi.
|