Arvosteltu 8/1994
Lehdistötiedotteen mukaan The Horden käännös 3DO:lta PC:lle on onnistunut oivallisesti, ja lopputulos on uskollinen alkuperäiselle pelille. 3DO:ssa peli pyörii CD-ROMilta, joten voi vain kuvitella miten uskollisesti peli toiimi korppuversiona. Alkuperäistä näkemättä (korea on, toim.huom.) on vaikea vertailla, mutta alkuintro on aika näppärä animaatioineen ja samplattuine puheineen. Intron jälkeen kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen...
Alkuanimaatio alustaa juonen pelin tapahtumille. Rääpälemäinen apupoika saa mutkien kautta kuninkaalta maapläntin hoidettavakseen, tavoitteenaan perustaa alueelle kukoistava kylä. Ongelmana on Horde, eli joukko mellastavia pahantekijöitä ja vandaaleita. Aina vuodenvaihteessa nämä ilkiöt rynnistävät kylään mesoamaan, tuhoamaan taloja varsinaisina maanvaivoina. Pelin alussa pelaajalla on vain keppi, jolla huitoa hyökkääjien kallot siruiksi. Rahavarojen karttuessa parempi aseistus on ulottuvilla.
Hyökkäyksien välillä pelaaja yrittää parhaansa mukaan sijoittaa vähäiset roponsa kylän puolustamiseen ja rakentamiseen, jotta kylään muuttaisi asukkaita. Aitauksien rakentaminen hidastaa vihulaisia, kun puolestaan ansakuopat pysäyttävät siihen pudonneet pysyvästi. Valitettavasti kaikki maksaa, eikä puolustusvirityksiä paljon rakennella, jos aikoo rakentaa taloja, ostaa karjaa ja sen sellaista. Kaiken kukkuraksi kuninkaan lähin apuri kantaa veroja oman päänsä mukaan, eikä pidä siitä, että pelaaja alunperinkään sai maapläntin.
Pelialue on kuvattu yläviistosta, aikoinaan tätä kai kutsuttiin isometriseksi kuvaukseksi. Eräänlaista kursoria apuna käyttäen on mahdollista sijoittaa alueelle kukkaistutuksia, puuntaimia, aitausta, ansoja ja muuta sälää. Kun rahat loppuvat, on pakko lopettaa touhuaminen siltä vuodelta ja lopettaa pelivuoro, jolloin Horde hyökkää kylään. Siinä vaiheessa pelaaja siirtyy ohjaamaan pelihahmoaan, joka on sulavasti animoitu langanlaiha hujoppi. Hyökkääjien telominen tapahtuu juoksemalla viereen, ja nappulan painallus pyöräyttää pelihahmoa keppi tanassa, jolloin osuman saadessaan vihulainen mossahtaa palasiksi. Ruudun alalaidassa oleva tutka näyttää muiden hyökkääjien sijainnin, joten kipin kapin seuraavien kimppuun. Kun kaikki mömmöt on tapettu, siirtyy peli jälleen rakennusvaiheeseen. Tietyin väliajoin pelaajalle tarjotaan tilaisuus ostaa kiertävältä kauppiaalta parempia aseita, loitsuja ja muuta tarpeellista.
Jenkeistä kantautuu huhuja, että 3DO ei ole oikein saanut tuulta siipiensä alle - ja jos sen pelitarjonta on tällä tasolla, niin en ihmettele pätkääkään. Pelissä on syvyyttä saman verran kuin lätäkössä, jossa ei edes koko kengänpohja kastu. Voiko pitää paikkaansa että 3DO:lle on julkaistu jotain näin surkeaa. "Tylsä kuin piru" kuvaa The Hordea osuvasti. Intron grafiikka on aika mukiinmenevää, pelin hahmot on animoitu hienosti, mutta muuten grafiikka on aika palikkamaista. Äänipuoli on suurimmaksi osaksi jätetty retuperälle.
3DO:lle on tehty hyviäkin pelejä, mutta The Horde ei varmasti kuulu niihin. PC:n pelinä siitä ei ole mihinkään.
|
Kuvia:
|