Arvosteltu 11/1994
Doom 2 on edeltäjänsä tavoin puhdasta lahtaamista alusta loppuun. Uutta on kuitenkin sen verran, että puhtaasta rahastuksesta iD softwarea ei voi syyttää.
Doom 2 on teksturemapatulla grafiikalla varustettu räiskintäpeli, jossa urhea avaruusmerijalkaväen sotilas yksin tai 1 - 3 kaverin kanssa lähtee lahtaamaan lukuisilta tasoilta örvelöitä, jotka ovat tupsahtaneet paikalle alakerran sedän kotimaisemista.
Aseistusta on vanhojen tuttujen moottorisahan, pistoolin, haulikon, chaingunin, plasmapyssyn ja BFG9000:n lisäksi tällä kertaa myös kaksipiippuinen super shotgun. Tulitusnopeus on hitaampi kuin alkuperäisessä haulikossa, mutta tehoa löytyy kahden piipun edestä.
Uutta örkkiä on viljalti, ja jo varhaisessa vaiheessa populaa alkaa olla sen verran paljon, että veteraanikin hamuilee vaikeustason säädintä. Siinä missä Doomin Ultraviolence-taso ei tuottanut suurempia ongelmia, Doom 2 pistää eteen niin umpikieroja tasoja sellaisilla demonimäärillä, että vaikeustasojen nimet kuulostavat jo realistisilta. ”Hurt me plenty” (Satuta mua kunnolla) -tasolla demonilaumat todella tekevät kipeää ja Ultraviolence on nimensä veroinen, ammukset vain loppuvat kesken, ja kaikki cyberdemonia pienempi pitää melkeinpä pätkiä moottorisahalla. Nightmare on painajainen, joka kelpaa vain tosi masokisteille.
Deathmatchia on väsätty uusiksi, ja versio 2.0 muun muassa vähentää frageja, jos tappaa itsensä. Ammusten sun muun loppuminen kesken estetään sillä, että lähes kaikki tavarat ilmestyvät takaisin tietyn ajan kuluessa.
Doom 2:ssa on Doomin engine versionumeroltaan v1.666 ja bugien väitetään olevan historiaa. Valituksia uusista bugeista on ilmaantunut, mutta kyseessä ovat lähinnä eri äänikorttien tukemiseen liittyvät ongelmat. Pellin alla pitäisi olla vähintään nopea 486SX tai muuten pelistä tulee tahmaukkojen tanssituokio. Myös nopea videokortti on suureksi avuksi. Äänipuolella GUS tai uusi Soundblaster olisi poikaa, sillä PC-piipperin kanssa menee hermot ja ilman efektejä Doomin tehosta putoaa puolet pois.
Doom 2 on teoriassa vain 30 lisätasoa jo muutenkin täynnä .WAD-tiedostoja olevaan Doom-maailmaan, mutta tasot ovat todella laadukkaita, ja lisämonsterit ja super shotgun tuovat uutta verta peliin. Myös uusittu Deathmatch on selvä parannus. Jos Doom jaksaa innostaa ja varsinkin, jos ensimmäinen versio sattui olemaan sellainen ”ei-ihan-virallisesti-rekisteröity”, niin rohkeasti vaan kauppaan ostamaan.
PS. Doom-kakkosesta EI ole olemassa shareware-versiota, joten muualta kuin kaupasta saadut versiot ovat laittomia.
|