Arvosteltu 5/1995
PTMC-kaivosyhtiö on joutunut liemeen kaivostensa kanssa, joiden turvallisuusjärjestelmät lipsauttivat tuntemattomat vieraat sisälle ja vaihtoivat puolta. Yhtiön viimeisen toivon on nyt taisteltava tiensä kaivosten sydämiin, ja tuhottava kukin niistä aiheuttamalla voimanlähteenä toimiviin fuusioreaktoreihin pientä vipinää. Sitä ennen on otettava kyytiin mahdolliset henkiinjääneet.
Descent eroaa muusta 3D-räiskinnästä edukseen, erityisesti kunnollisen 3D:nsä ansiosta. Descent mahdollistaa joustavan liikkumisen kaikkien kolmen akselin ympäri, ja näkökulmaa ympäristöön voi muunnella miten vain tahtoo. Täysi 360 asteen kiertely, syöksähtely ja kääntyileminen on harvinaista herkkua.
Paitsi tekniikkaa, Descentissä on myös tunnelmaa. Sitä kertyy niin tasojen rakenteesta, jonka takia liki jokaista kulmaa lähestytään hiipimällä, kuin pienistä yksityiskohdistakin. Pimeät valaisemattomat huoneet tasapainottuvat kirkkailla saleilla ja laavavirtojen punahehkuisiksi loimottamilla luolilla, lasersäteiden ja tykkitulen räiskyessä joka paikassa. Graafisesti peli on yksi parhaiten suunnitelluista peleistä vähään aikaan, ja vaikka äänipuoli ei olekaan sinällään kummoinen, ovat varsinaiset efektit puhdasta rautaa.
Kaikki tämä vaatii potkua. Nopsa 386 riittää minimidetaljeilla ja pienennetyllä ruudulla, mutta tekstuurimapatut luolastot kaipaavat vähääkään räväkämmällä toiminnalla 486:tta ja ISAa isompaa näyttöä.
Pelin tekoäly saa Doomin viholliset näyttämään Pac-Maneilta. Kun Doomin haasteet tulevat vihollisten suurista massoista, Descentissä löytää itsensä robottien juonimasta ristitulesta, tai joku sala-ammuskelee kulman tai ristikon takaa.
Peliä on tasapainotettu hiljaisilla osuuksilla, jotka päättyvät maanisiin tulitaisteluihin ja massamurhaamiseen, joiden lopuksi hiljaisuus tuntuu oudon pelottavalta. Sääli että huikeaa räiskintää on tylsistetty tavanomaisuuksilla. Lisäaseiden lojuminen pitkin kaivoksia on aivan normaalia, ja kyllähän niitä kerää, mutta kaikenmaailman turvallisuusovet joista ei pääse läpi ilman passeja masentavat. Pelaaja on pakotettu juoksemaan joka helkkarin kaivoksen joka tuuman jos aikoo edetä huijaamatta.
Shareware-versiosta päivittävien on syytä tietää, että rekisteröidyn muistivaatimukset ovat himpun tiukemmat, mikä voi vaikuttaa ääniefekteihin. Rekisteröity ja kaupallinen Descent ovat toistaiseksi 100% identtiset, joskin kesän mittaan on luvattu lisukkeilla varustettu CD-ROM-only painos. Descent on kirkas tähti alkuvuoden räiskintätaivaalla. Näyttävä toteutus ja toiminnan vauhti koukuttavat räiskinnästä pitävät perusteellisesti, erityisesti 3D-toteutuksen ja verkko/linkki/modeemi-moninpelin perustellessa ostopäätöstä.
|
Kuvia:
|