Arvosteltu 3/1994
Maxis on vihdoin saanut Sim Cityn jatko-osan valmiiksi. Pelin nimessä oleva numero voisi samalla kuvailla uuden pelin monimutkaisuutta verrattuna alkuperäiseen Sim Cityyn. Toimintojen lukumäärä on kasvanut niin valtavasti, ja paksuhko käsikirja on suorastaan pakko lukea ennen pelaamisen aloittamista. Maxis on onnistunut kadehdittavan hyvin käyttäjäliitynnän suunnittelussa. Häkellyttävä määrä toimintoja on sijoitettu helppokäyttöisesti ja loogisesti parinkymmenen ikonin taakse, ja koko hoitoa on näppärää ohjailla hiirellä. Ruudun yläreunassa olevan valikkopalkin taakse kätkeytyy muutama vähemmän tarpeellinen toiminto.
Sim City 2000 on kuin vanha kunnon Sim City ja tallennetut kaupungit voi siirtää uuteen peliin. Tekemistä ja toimintaa on paljon. Pelaaja voi jopa muotoilla pikkutarkasti maaston, jonne kaupunkinsa sijoittaa. Vesi- ja viemäriverkoston suunnitteleminen ja ylläpitäminen on myös aivan uusi kokemus. Budjetin tasapainottelu ja kaupungin kehittäminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa ja mukaansatempaisevaa.
640x480-resoluution 256-värinen grafiikka on uskomattoman pikkutarkkaa ja todenmukaista. Taustalla soivat, rasittavat renkutukset saa luojan kiitos kytkettyä pois päältä. Äänitehosteet voivat sitä vastoin olla päällä ilomielin. Pelin monimuotoisuus ja syvyys liimaavat pelaajan koneen ääreen kuukausiksi.
|